lauantai 23. helmikuuta 2008

Yle pilkkaa suomalaisten kansallisikonia Mannerheimia


Yle jatkaa valitsemallaan tiellä suomalaisten ja suomalaisuuden pilkkaamisessa, sekä suomalaisten arvojen ja kansallistunnon romuttamisessa. Olemme nähneet jo ulkomaalaisten suomalaisiin naisiin kohdistuneiden raiskausten ja väkivallantekojen "huumori"mielisen hyväksymisen (ajankohtaisviihde-?)ohjelmassa Hullu Juttu, suomalaisiin kohdistuneen rasistisen (viihde-?)ohjelman Ähläm Sähläm ja nyt suomitaan Mannerheimia oikein olan takaa YLE:n tuottamassa animaatiossa!

On se kummallista, kuka tai mitkä tahot haluavat tällaista pilkantekoa suomalaisuudesta. Tätä voidaan hyvällä syyllä kutsua jo kiihottamiseksi kansanryhmää, tässä tapauksessa suomalaisia, kohtaan. Voidaan puhua jopa rasismista. Tulevan ohjelman esitysajankohdaksi kaavaillaan seuraavaa itsenäisyyspäivää, jotta ajankohta olisi pilkanteossa oikein otollinen. Mitä sitten, jos Mannerheim käytti korsettia, se oli tavallista tuon ajan keisarillisen armeijan kasvateilla, sillä saatiin ryhtiä lisää ja tuossa "korsetissa" oli myös suojaavia elementtejä, nykysuojaliivien tapaan. Silti se ei tee Mannerheimista seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa. Ja vaikka kuuluisikin, eihän ketään saa nykyaikana tuomita seksuaalisten mieltymystensä vuoksi, vai saako YLE?

Marsalkka Mannerheim hyörii kohuanimaatiossa korsettiin pukeutuneena ja harrastaa seksiä miehen kanssa, Ilta-Sanomat kertoo.

Vaikka Yleisradion osin tuottama animaatioelokuva Uralin perhonen ei ole vielä nähnyt ensi-iltaansa, se herättää jo kohua.

Elokuvan ohjannut tamperelainen Katariina Lillqvist lyö lisää löylyä kertomalla, että Yle saattaa esittää kohuanimaation TV1:llä seuraavana itsenäisyyspäivänä.

- Tarkkaa aikaa ei ole sovittu, mutta on puhuttu, että se näytettäisiin itsenäisyyspäivänä, ohjaaja selittää.

- Tämä oli hieno testaus Ylen sananvapauskannasta. On rohkea veto Yleltä lähteä tähän mukaan.

Sängyssä miehen kanssa

Kohuelokuvassa marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim nähdään korsettiin pukeutuvana homoseksuaalina, joka pystyy muuttumaan myös kentauriksi.

Kentaurin olemuksessa suomalaisten kansallissankari myös harrastaa seksiä miehen kanssa.

Aiheensa elokuva on ottanut vanhasta pispalalaisesta legendasta, jonka mukaan Mannerheim todella pelasti kansalaissodan aikaan muistinsa menettäneen homoseksuaalin miehen (Uralin perhosen), mutta hylkäsi tämän myöhemmin taisteluissa.

Lillqvistin mukaan Mannerheimin pilkkaaminen on Pispalassa yhä elävä kansanperinne.

Suomen Marsalkka Mannerheimin perinnesäätiön toiminnanjohtaja Janne Kosonen lyttää kuitenkin kohuelokuvan suoralta kädeltä.

- Suomessa on paljon ihmisiä, joita Mannerheimin esittäminen tällaisissa yhteyksissä loukkaa aivan valtavasti. Olen sitä mieltä, että tällaista elokuvaa ei pitäisi tehdä, Kosonen roimii Ilta-Sanomien haastattelussa.

Legenda: Mannerheim käytti korsettia

Lillqvist muistuttaa, että ainakin vanhat polvet muistavat yhä legendan, jonka mukaan Mannerheim pukeutui korsettiin.

- Suomessa on useassa asiassa vallalla yksisilmäinen historia, mutta on muistettava, että vastarinta-aatekin elää vielä, hän selittää.

- Mummoni on kertonut nähneensä Mannerheimin hotelli Tammerissa työskennellessään korsettiin pukeutuneena, Lillqvist lisää.

Kohuelokuva esitetään jo ennen televisionäytäntöä Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuun alussa. Iltalehti

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Reporadion aikaan olisikin odottanut, että Yleisradio tukee vasemmistolaista propagandaa. Animaation tekijällä on omien verkkosivujensa mukaan punaiset juuret, ja vasemmistolaisuus toteutuu myös hänen nykypolitiikassaan.

Mikä olisi seuraus, jos joku tekisi animaation 1960-70-luvun stalinisteista myymässä itseään Moskovassa? Ainakin vertauskuvallisella tasolla tällainen olisi faktaa, nöyristelyllä kun ei ollut rajaa. Tällainen varmaankin synnyttäisi kuohuntaa vasemmisto"intellektuelleissa" ja rikosilmoituksia vyöryisi.

Valitettavasti punainen valhe on saanut yliotteen katseessamme historiaan.

Yleisradion tulisi miettiä, edistääkö tämä sitä kuvaa, jonka se haluaa itsestään antaa. Jokaisen punahörhön valheellisia patoutumia ei pidä tukea ja julkistaa.

Arvo Suomalainen kirjoitti...

Kiitos asiallisesta kommentista!