sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Hyysäri spammaa


Hesari, tuo hyysäripropagandan ykkösaviisi, on siirtynyt sähköpostispammaukseen. Sain juuri käsiini sähköpostiini lähetetyn spammauksen, jota en varmaankaan ole tilannut. Mistähän ne on tämänkin osoitteen kaivaneet? Taitaa olla tarkoituksellista kiusantekoa valtamedialinjasta poikeavalle blogaajalle.

Työministeriö haalii moniosaajia EU-tuella


Työministeri Tarja Cronbergin tavoitteena on monikulttuurisempi Suomi. Tavoitteeseen päästäkseen hän haalii työvoimapulan varjolla lisää edellisessä blogissanikin mainittuja "opiskelijoita" ympäri maailmaa. On se kumma, ettei tekijöitä löydy suomalaisista, vaikka koko ajan koulutetaan. Onko vaan niin, että yhä suurempia ja suurempia voittoja tavoittelevat yritykset haluavat huonommalla palkalla tulevia ulkomaalaisia, mutta ei ns. normipalkalla tulevia suomalaisia?

Työministeriö ryhtyy ohjaamaan EU-rahoilla TE-keskusten ulkomaisen työvoiman hankintaa. Useilla TE-keskuksilla on ollut aiemmin omia värväysretkiä ulkomaille.

Nyt laajin hanke on vireillä Itä-Suomessa, jossa viisi TE-keskusta ryhtyy yhdessä hankkimaan työntekijöitä. Itä-Suomi kaipaa sairaanhoitajia sekä rakennus-, metalli- ja kuljetusalan työvoimaa. Tavoitteena on saada neljässä vuodessa noin tuhat tulijaa kotimaasta tai ulkomailta. Tavoite on viitteellinen.

Työministeriö ei ole asettanut tavoitteita siitä, kuinka paljon väkeä pitäisi seitsemässä vuodessa maahan hankkia. Vuodenvaihteessa hanke siirtyy sisäministeriön johtamaksi.

Kaiken takana on hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma tavoitteineen. Kasvukeskuksissa on puutetta työntekijöistä. Pula-aloja ovat etenkin rakennus-, metalli-, kuljetus- sekä palveluala.Kaleva

"Opiskelijat" puukkohippasilla Kokkolassa


Maahamme tuotetut moniosaajat nujakoivat Kokkolassa lauantai-iltana. Velanmaksusta kehkeytyi kunnon puukkotappelu ja päähänpotkimiskisa, jossa toinen joutui häviölle ja sairaalaan ammottava haava kaulassaan. Harvemmin olen kuullut opiskelijoiden noin kovasti ottaneen yhteen jostain pikkuvipistä. Summa summarum, taisi kuitenkin olla huumevelkojen takaisinperintää, sitähän nämä "opiskelijat" harrastavat sivubisneksinään, nimittäin kamanmyyntiä. Sudanista olivat nämä "opiskelijat" kotoisin. Varmaankin työministeri Tarja Cronberg haluaa juurikin näitä lisää tänne.

Opiskelijanuorukaiset olivat sopineet tapaamisen asuntolan eteen, lähelle puukottajan kotia. Tapaamispaikalla nuorempi miehistä repi ensin rahat uhrin kädestä ja alkoi sitten potkimaan häntä.

Potkimisen jälkeen pahoinpitelijä poistui hetkeksi paikalta ja haki kotoaan leipäveitsen. Hän puukotti sillä uhria kaulaan.

Uhri vietiin puukotuksen jälkeen ensiapuun tikattavaksi. Siellä hänelle ommeltiin yksi tikki kaulalihakseen ja kuusi tikkiä pintaan. Uhri vietti yön tarkkailussa.

Kokkolan poliisin mukaan puukotuksesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille. Puukotuksen motiivista poliisilla ei ole vielä tietoa. Tekijä on kiinniotettuna Kokkolan poliisivankilassa. Iltalehti

.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

90% suomalaisista kannattaa maahanmuuttolakien tiukentamista


Kansa on taas puhunut. Yhdeksän kymmenestä kannattaa nykyisten maahanmuuttolakien tiukentamista. Miksi sitten Astrid Thors haluaa lakeja lievennettäväksi? Ehkä hänellä on joku oma lehmä ojassa, ehkä maahanmuuttajalobbarit ovat saaneet hänestä otteen? Ehkä...?
Kukaan ei varmaksi tiedä, miksi maahanmuuttajien saamista Suomeen pidetään niin tärkeänä, varmaa on kuitenkin se, että maahanmuuton hallitsematon kasvu nykytasolla aiheuttaa ennenpitkää Suomeenkin Tukholman ja Pariisin kaltaisia mellakoita ja väkivaltaisia mielenosoituksia. Niitä ilmeisesti nykypäättäjät ja poliitikot haluavat tänne. Ehkä se antaa heille jonkinlaista vallantuntoa, kun saa puuhastella huolestuneena ja kun muutakaan sotaa ei ole näköpiirissä. Mitään järkevää syytä maahanmuuttajien haalimiselle ei ole, ei ainakaan työvoimapula ole se syy, niin kauan, kun maassa on 700000 työtöntä tai miljoona pätkätyöläistä, miten vain halutaan laskea tilastoista.

maanantai 24. syyskuuta 2007

Abdullah (Risto) Tammen ihmeelliset seikkailut jatkuvat


Suomeen islamilaista puoluetta puuhaava nokkamies Abdullah Tammi onkin kuulunut kommunisteihin ja ollut kanavana NL:n vakoojille. Merkillinen takinkääntäjä, jos nuo kaikki ovat totta. Natsihenkisestä saarnamiehestä SDP:n ja SMP:n kautta kommunisteihin ja nyt siis viimein löytänyt Allahin. Mutta Allahkaan ei riitä, vaan siihenkin on sekoitettava puoluepolitiikkaa. Ota tuosta nyt selvä sitten. Kuva on taas sattumanvaraisuusgeneraattorillani putkautettu.

Lue tästä Abdullahin lähettämä tekstiviesti Sinivalkoisille.

EK:n Fagernäs uhkailee taas hyvinvointivaltion alasajolla


Elinkeinoelmän Keskusliiton Leif Fagernäs uhkailee taas suomalaisia lisäämään maahanmuuttoa. Tällä kertaa perusteena - mikäpäs muu, kuin työvoimapula! Ulkomaille pitäisi Fagernäsin mukaan perustaa kiireesti värväystoimistoja, jotta maata uhkaava työvoimapula saataisiin kukistettua. Muuten susi tulee ja syö. Taitaa vaan susi olla olla Fagernäsin omassa taskussa. Lisää työvoimaa halajavat työnantajat ovat valmiita mihin tahansa, jotta Suomeenkin saataisiin amerikkalaistyylistä työperäistä köyhyyttä, jolloin kolmellakaan työllä ei elä. Amerikassa tuo on jo arkipäivää. Missään tapauksessa en ole yrittäjävastainen, entisenä yrittäjänä tiedän monenkin pienyrityksen vaikeudet, mutta palkka täytyy olla sillä tasolla, että sillä voi ihmiset ja perheet elää. Yrittäjän on palkanmaksukykynsä säilyttääkseen kyllä tingittävä siitä mahdollisesta loisteliaasta elämäntavastaan ja loistohuviloistaan, jos ei ole varaa maksaa palkkaa. Se on sitä yrittämisen riskiä, jota ei voida sälyttää duunarille. Samoin duunarin on alettava elämään duunarin elämää, jos ei ole varaa ulkomaanmatkaan, niin sitten ei ole. Ihmiset kyllä elävät yli varojensa, se on nähtävissä selkeästi. Siihen ei mitkään palkankorotukset riitä. Keep it simple, sanoo eräskin valmentaja, ja on oikeassa!

Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa, että Suomi perustaa ulkomaille työvoiman värväystoimistoja.

Järjestön toimitusjohtaja Leif Fagernäs muistuttaa Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että ammattitaitoisten työntekijöiden saaminen vaatii ponnisteluja.

- Emme ole esimerkiksi kielen ja ilmaston takia sellainen maa, jonne ehdoin tahdoin pyritään, Fagernäs huomauttaa.

Suomeen tarvitaan EK:n mukaan tuhansia ulkomaisia työntekijöitä vuodessa. Jo nyt osa yrityksistä ei voi ottaa vastaan tilauksia, koska työlle ei ole tekijöitä. Pienillä yrityksillä vaihtoehtona voi olla jopa toiminnan lopettaminen.

- Tai ajetaan sitten alas hyvinvointi, sosiaaliturva, koulutus, Fagernäs kuvaa synkintä vaihtoehtoa.

STT

Mahdollinen pommiuhka Haminassa?


Poliisi piiritti tyhjää henkilöautoa Haminassa ravintolan parkkipaikalla eilisiltana. Oliko tämä jonkun maahanmuuttajaryhmän attentaattiyritys suomalaista yhteiskuntaa vastaan, vai mikä? Mitä järkeä on piirittää tyhjää autoa muuten? Jotain hämärää on taas tekeillä, mutta poliisi ei kerro mitä, yrittävät tietysti pimittää kansalta kriittistä tietoa monikulttuurisuuden ihanuudesta.

HAMINA. Poliisia työllisti Haminan Poitsilassa sunnuntai-iltana erään silminnäkijän mukaan jonkinlainen piiritystilanne, joka kesti lähes kolmisen tuntia iltakuuden jälkeen.

Paikalla oli neljä poliisiautoa. Silminnäkijän kertoman mukaan poliiseja kiinnosti ravintola Ukkometson luona ollut tyhjä henkilöauto parkkipaikalla, joka suljettiin yleisöltä. Ravintola suljettiin kello 19.

Poliisi ei kommentoinut tapausta sunnuntaina tutkinnallisista syistä. Kymen Sanomat.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Ulkomaalainen yritti tuhopolttoa helsinkiläisessä ravintolassa


Aleksanterinkadulla sijaitsevassa Wayne's Coffee-ravintolassa yritettiin tänään tuhopolttoa. onnistuessaan tuo olisi aiheuttanut laajaa tuhoa ja vaaraa asiakkaille. Minkähän maalainen ulkomaalainen oli kyseessä? Venäläinen, norjalainen, ruotsalainen vai peräti britti? Sitä ei tietysti Hyysäri kerro. Mutta sen sijaan lehdistössä kerrottiin oikein kuvien kanssa lauantaina Nekalan tuhopolttajat, tai ainakin heidän suomalaisuutensa oli helposti tunnistettavissa kuvista. Jos samassa tilanteessa olisi ollut moniosaaja, hänen henkilöllisyytensä olisi visusti salattu.

Poliisi epäilee keski-ikäistä ulkomaalaista miestä helsinkiläisen kahvilan vessassa sytytetystä palosta. Tapaus sattui Aleksanterinkadun varrella olevassa Wayne's Coffee -kahvilassa kello 13.30:n aikaan sunnuntaina.

"Kahvilan henkilökunta havaitsi, että miehen tullessa ulos wc:stä sieltä pöllähti savua", kertoo päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista. HS

lauantai 22. syyskuuta 2007

Abdullah Risto Tammi ja natsitausta


Islamilaista puoluetta Suomeen puuhaava Abdullah (Risto) Tammi onkin osoittautunut natsipuolueeseen kuuluneeksi. 70-80-luvuilla vaikuttaneen Pekka Siitoimen opetuslapsena tunnettu Tammi on myöskin ollut vaiherikkaan elämänetsintäaikansa varrella myös vapaakirkon saarnamies ja SDP:n, sekä SMP:n rivijäsen. Nyt Suomen Kansan Sinivalkoiset on julkaissut Tammesta lehdistötiedotteen. Kuva ei tietenkään liity juttuun mitenkään, vaan on valittu summamutikassa, silmät kiinni.

TIEDOTUSVÄLINEILLE Turku 21.9.2007

Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti

ISLAMILAISUUDEN – PUOLUEEN PERUSTAJA
ABDULLAH (RISTO) TAMMEN ”NATSI-TAUSTA” YM.

Saatamme tietoonne, että Abdullah Tammi oli aikoinaan edesmenneen Suomen Natsijohtaja Pekka Siitoimen eräs kiihkeimmistä opetuslapsista.
Tammi toimi aktiivisesti Siitoimen joukoissa 1970 – 1980 luvuilla.
Merkille pantavaa on, että Tammea kuultiin myöskin Siitoimen organisoimassa Kirjapaino Kursiivin rikosoikeudenkäynnissä.

Lisäksi Tammi on toiminut vapaakirkon ”saarnamiehenä” sekä kuulunut myöskin aktiivina mormonikirkkoon.

Tammi ilmoittanut julkisuudessa aikaisemmasta poliittisesta toiminnastaan ainoastaan jäsenyytensä Salon palo –ja pelastuslautakunnassa SDP:n mandaatilla. Tammi oli 1970 – 1980 luvulla lisäksi SMP:n aktiivinen jäsen.
Hän yritti organisoida SMP:ssa ns. ”vallankaappausta” puolueen uskonnollisten jäsenien tuella.

Sinivalkoiset tuomitsevat jyrkästi Islamilaisen puolueen perustamisen Suomen lakien vastaisena. Viranomaisten tulisikin viipymättä ryhtyä jyrkkiin toimiin puoluehankeen lopettamiseksi – jo yksistään julkituodun Abdullah ”Risto” Tammen ”natsimielisyyden” vuoksi!

Suomen Kansan Sinivalkoiset

Olavi Mäenpää, puheenjohtaja,
kaupunginvaltuutettu, yksityisetsivä
Turku, puh. 050 559 01 19

Thors: Viranomaisten turvapaikkalinja verrattain kova


Päähyysärien päähyysäri, maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri, Astrid Thors on huolissaan viranomaisten turvapaikkahakijalinjauksista. Thorsin mukaan viranomaiset noudattavat liian tiukkaa linjaa, jonka vuoksi olisi kuunneltava kansalaisjärjestöjä. Mitähän kansalaisjärjestöjä Thors mahtaa tarkoittaa? Suomen Sisu olisi varmaan halukas antamaan ohjeistusta maahanmuuton järjestelyissä. Miksi muuten Thors ei ota itse vastuuta epäonnistuneesta maahanmuuttokokeiluista? Kun hänet tai hänen lähisukulaisensa raiskataan maahanmuuttajajengin toimesta, saattaa ääni muuttua kellossa.

TV1:n Lauantaiseurassa vierailleen Thorsin mukaan ulkomaalaislain toimivuutta on arvioitava tänä syksynä, kun eduskunta käsittelee lakia.

Thorsin mukaan arviointia eri maiden turvallisuustilanteesta ei pitäisi jättää pelkästään viranomaisten harteille. Arvioinnissa pitäisi kuulla jatkossa enemmän kansalaisjärjestöjä. Thorsin mielestä myös poliitikkojen pitäisi kantaa linjauksista enemmän vastuuta.Iltalehti

.

torstai 20. syyskuuta 2007

Viisi USA:n kansalaista hakee turvapaikkaa Suomesta


Mikähän tämänkin jutun taustalla on? Ettei vain olisi joitain kansalaisuuden saaneita kulttuurinrikastuttajia, jotka ovat huomanneet, ettei jenkeissä pärjääkään loisimalla, vaan siellä joutuu oikeasti tekemään töitä pärjätäkseen. Sana on kiirinyt, että Suomessa ei tarvitse tehdä mitään, vaan Cronberg ja Holmlund antavat rahaa fattasta, kun vain viitsii pyytää. Jään seuraamaan tilannetta ja uusia uutisia aiheesta.

Viisi Yhdysvaltain kansalaista hakee turvapaikkaa Suomesta. He saapuivat Suomeen toisesta Schengen-maasta ja ilmoittautuivat turvapaikanhakijoiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla tiistaina.

Viranomaiset eivät saa paljastaa turvapaikanhakijan perusteita hakemukselleen, mutta nykyisten tietojen mukaan perusteet eivät liity Irakin sotaan.HS juttu


Ranskaan tiukemmat maahanmuuttosäännökset


Ranskasta kuuluu pitkästä aikaa hyviä uutisia. Ranskan parlamentti on hyväksynyt tiukan lain, joka estää ns. perheidenyhdistämisiä, joilla saattaa tulla maahan kaikki kylän väki, vaikkei olisi mitään sukulaisuussuhdetta keskenään. Lakiuudistukseen liittyy myös DNA-testit, jotka valitettavasti vain ovat vapaaehtoisia. Koskahan meillä Suomessa nähtäisiin yhtä tiukka laki, jottei kaikki halukkaat pääsisi tänne loisimaan. Tosin Suomessa tuntuu olevan kehitys päinvastainen, mm. Tarja Cronbergikin kävi oikein Gambiassa saakka haeskelemassa lisää hyysättäviä.

Ranskan parlamentti tiukensi maahanmuuttosäännöksiä
ilma

Ranskan parlamentti on hyväksynyt lain, joka tiukentaa maahanmuuttoa. Laki koskee sellaisia maahanpyrkijöitä, joilla jo on sukulaisia Ranskassa.

Parlamentti hyväksyi samalla ehdotuksen dna-testeistä samoille maahanpyrkijöille. Testillä pyritään todentamaan sukulaisuussuhde. Se on kuitenkin vapaaehtoinen ja se on koekäytössä vuoden 2010 loppuun asti.STT/Kaleva

Venäläisille kaahareille sakkoja


Venäläismiehet saivat sakkoja Loviisan käräjäoikeudessa holtittomista nopeuksistaan 7-tiellä Pernajassa. Toinen oli jopa tutkintavankeudessa kuusi vrk. Ajelen tuota samaista tietä useinkin ja olen sitä ajellut jo parikin vuosikymmentä ja nähnyt valehtelematta kymmeniä vakavia läheltäpititilanteita, joissa on ollut osapuolena venäläiskuljettajia. Mutu-otannalla tuntuu siltä, että ajotyyli on muutaman viimevuoden aikana hiukan muuttunut parempaan suuntaan, vielä 90-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina meno oli melkoista rallia.

19.9. 16:18 Kymen Sanomat

Kaksi ulkomaalaismiestä tuomittiin sakkorangaistuksiin törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista Loviisan käräjäoikeudessa.

Venäläinen vuonna 1967 syntynyt mies sai 420 euroa sakkoa ajettuaan helmikuun lopulla valtatie 7:llä Pernajassa 100 kilometrin nopeusrajoitusalueella henkilöautolla 182 kilometrin tuntinopeudella poliisin tutkaan. Autossa oli toinen henkilö kyydissä ja liikenne oli vilkasta.

Venäläismies istui tutkintavankeudessa kuusi päivää, joten hänelle jäi maksettavaksi 384 euroa. Ajokieltoa venäläismies sai helmikuun 2008 loppuun.

Vuonna 1972 syntynyt kazahstanilaismies ajoi samalla alueella elokuun lopulla 165 kilometrin tuntinopeudella ja sai 300 euron sakon sekä ajokieltoa tämän vuoden loppuun.

maanantai 17. syyskuuta 2007

TS: Nuoret naiset yhä useammin seksuaalirikoksen uhreina


Ihanko totta? Onko Turun Sanomien toimittaja löytänyt vihdoin syyn ja seurauksen Turun seudun käsiin räjähtäneeseen raiskausaaltoon? No ei sentään, siitä ei ole pelkoa, että jutussa mainittaisiin maahanmuuttajat, jotka Turun(kin) seudulla tekevät varmasti 90% raiskauksista. Tällä kertaa syytä vieritettiin rikoksen uhreille, heidän humalatilaansa, internetiin ja vanhemmille. Jos rikosuhripäivystyksen aluevastaava ei löydä niin ilmiselvää yksittäistä syytä, olisko syytä vaihtaa tuollainen kettutyttö johonkin pätevämpään?

Nuorten naisten kokemien seksuaalirikosten määrä on kasvanut huomattavasti kuluvan vuoden aikana. Kuuden ensimmäisen kuukauden aikana poliisille on tehty 386 rikosilmoitusta, kun viime vuonna ilmoituksia tehtiin koko vuonna noin 500. Lisäystä on toistaiseksi ollut 55 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Rikosuhripäivystyksen aluevastaavan Tiina Rantasen mukaan kasvua ei voida selittää pelkästään ilmoituskynnyksen madaltumisella.

- Seksuaalirikosten määrä on yleisesti ottaen noussut, ei ainoastaan nuorten keskuudessa. Tähän ei ole löydetty mitään erityistä yksittäistä syytä, Rantanen sanoo.

Valtaosa seksuaalisesta väkivallasta jää ilmoittamatta viranomaisille. Vuosittain tapahtuu arviolta 6 000-10 000 raiskausta, joista rikosilmoitus tehdään noin 600 tapauksessa. Näistä 50-60 viedään oikeuteen ja 40-50 tuomitaan. Tästä koko uutinen.

lauantai 15. syyskuuta 2007

Sähköpostia päättäjille


Luettuani tuon uutisen Turun Sanomista, tartuin heti toimeen ja lähestyin taas päättäjiä sähköpostitse, vaikka onkin jo kolmas päivä menossa, eikä edelliseenkään viestiini sisäministeri Holmlundille ole vielä vastattu. Katsotaan, miten tämän sähköpostin kanssa käy! Vastaanottajina oli Anne Holmlund, Tarja Cronberg ja Astrid Thors. (Jostain syystä tämä blogiohjelma ei antanut kopioida sähköpostiosoitteita, ei edes omaani tuosta viestistä.)

Päivämäärä: 15.09.2007 18:16
Vastaanottaja: , ,
Kopio:
Aihe: Eikö tämäkään saa Teitä epäilemään?
Läntisessä naapurimaassamme on poliisi ryhtynyt varotoimiin
pilapiirtäjälle ja päätoimittajalle annettujen fatwojen vuoksi. Eikö
tämäkään saa Teitä epäilemään maahanmuuttopolitiikkanne oikeutusta?

"Ruotsin poliisi vastatoimiin fatwan vuoksi

Ruotsin poliisi on ryhtynyt toimiin sen jälkeen, kun kohutun Muhammad-
pilakuvan piirtäjästä luvattiin lauantaina 100 000 dollarin eli 72 000
euron palkkio. Myös pilakuvan julkaisseen paikallislehden
päätoimittajan murhasta luvattiin palkkio. Poliisi ei halunnut kertoa
tarkemmin minkälaisista toimista on kyse. Palkkioista ilmoitti
nettisivulla al-Qaida-verkostoon kytköksissä oleva Abu Omar al-
Baghdadi. Piirtäjä Lars Vilksin teos, joka kuvasi profeetta Muhammadia
koiran hahmossa, julkaistiin paikallisessa Nerikes Allehanda -lehdessä."
Turun Sanomat 15.09.07

Terveisin Arvo Suomalainen, Helsinki

perjantai 14. syyskuuta 2007

YLE:n Hullu Juttu panee raiskauksen leikiksi


TV2:n uutuusohjelma ja sen toimittaja Esko Naskali heittää säälitöntä huumoria kipeistä asioista. Nyt kohteena on raiskaukset, varsinkin maahanmuuttajien tekemät raiskaukset, joissa YLEmäiseen tapaan ongelmaa yritetään häivyttää tavalla tai toisella ihmisten mielestä, kunnon propagandamedian tapaan, tässä tapauksessa huumorin varjolla, vähätellen tätä vitsausta, minkä hallitsematon maahanmuutto on saanut aikaan. Minusta on kornia, että huumorilla yritetään antaa kuva siitä, että tuo maahanmuuttajien yleinen harrastus, raiskaaminen, varsinkin valkoisten alaikäisten ja nuorten naisten raiskaaminen, olisi jotenkin kierolla tavalla hyväksyttävää. Ohjelman trailerin sanoin: "Maahanmuuttajat tarvitsevat tästä teemasta opetusvideon, me teimme sellaisen." Hyvänen aika sentään! Kyllä nämä demaritoimittajat ovat sairaita. Ohjelman ennakkotietojen perusteella jää se kuva, että raiskattu on syyllinen ja raiskaaminen kuuluu maahanmuuttajan kulttuuriin. BTW, sisäministeri Holmlund ei ole vieläkään antanut vastausta lähettämääni sähköpostiin maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista. Ilmeisesti hänkin on samaa mieltä tämän ohjelman tekijöiden kanssa. Tästä voit katsoa ohjelman trailerin.

Raiskausrikoksissa epäilty on hätkähdyttävän usein ulkomaalaistaustainen. Poliisin mukaan tavallinen tarina syntyy kulttuurisesta tietämättömyydestä, puolin ja toisin. Mies vonkaa basaarikauppiaan röyhkeydellä ja sitkeydellä. Nainen ei osaa kieltää riittävän jyrkästi ja kovalla äänellä. Laki on meillä tiukka ja tavat oudot - maahanmuuttajat tarvitsisivat tästä teemasta selkeän opetusvideon. Teimme sellaisen. Katso ohjelman sivut.

torstai 13. syyskuuta 2007

Halosen DDR-ihannointi ei yllätä professoria


Presidenti Halosen DDR-lobbaus ja ihannointi 70-80-luvuilla ei yllätä Suomen Akatemian tutkijaa. Taitaa Halonen olla hyvissäkin väleissä tuon "tutkijan" kanssa, ettei vaan olisi tilattu kannanotto? Siis tuhansien ihmisten murhat kylmänsodan aikaan Berliinin muurilla on hyväksyttävä, joskin valitettava tapahtuma, jonka ihannoinnista ei pidä ketään rangaista, vaan palkita hyvällä viralla. Näin siis Suomessa vielä tänäkin päivänä. Lue myös: Halosen toiminta luultua aktiivisempaa.

Hentilän arvion mukaan uutisella ei ole merkitystä Haloselle Suomen nykytilanteessa.

- Koko tunnustamiskomitealla ei ole ollut suurta merkitystä Suomen ulkopolitiikalle. Kekkonen ei sen takia muuttanut linjaansa.

Hentilä muistaa Halosesta hauskan yksityiskohdan, joka osaltaan kertoo Kekkosen vankkumattomuudesta.

- Halonen oli mukana delegaatiossa Kekkosen luona vaatimassa, että Kekkonen tunnustaisi DDR:n. Kekkonen heitti hänet tylysti ulos. Hauskaa sinänsä, sillä se oli Halosen ensimmäinen tapaaminen Tamminiemessä.

Hentilän mukaan tunnustamiskomitea kuvasti Suomessa laajaa kansalaismielipidettä. Iltalehti

Lähes 80% kyselyyn vastanneista kannattaa kuolemantuomiota raiskaajille


Kyselyyn vastanneiden mielipide oli selvä, lähes 80% kannattaa kuolemantuomiota ja lähes 30% oli kastraation kannalla. Kyselyssä sai vastata useammalla vaihtoehdolla, joten se täyttää hyvän mielipidekyselyn tunnusmerkit. Ugh, Kansa on puhunut ja tuomioista ei voi valittaa!

Puukkoraiskaus Kaisaniemessä



Raiskausaalto jatkuu maassamme. Maahanmuuttaja yritti raiskausta puukolla uhaten kolmen aikaan maanantaiaamuna. Tarpeilleen mennyttä naista uhannut tummaihoinen raiskaaja säikähti ohikävellyttä seuruetta ja nainen pääsi pakenemaan. Koskahan sisäministeri Holmlund ottaa kantaa näihin raiskauksiin? Vielä en ole saanut vastausta ministeri Homlundille lähettämääni sähköpostiin. Onkohan se mennyt väärään osoitteeseen?

Itäisellä laiturilla kello kolmen aikoihin junaa odottamassa ollut nainen piipahti hetkeksi läheiseen puistikkoon pensaan taakse. Kun nainen oli nostamassa housujaan ylös, hänen seuraansa lyöttäytyi tummaihoinen mies.
Nainen ilmaisi, ettei häntä kiinnostanut juttelu vieraan kanssa, jolloin mies IL:n tietojen mukaan otti puukon ja sillä uhaten raahasi naisen takaisin pimeään puistoon.
Mies sai riisuttua rimpuilevalta naiselta tämän housut ja omat housunsa. Viime hetkellä läheltä
kulki kuitenkin humalainen miesseurue, jolloin raiskaaja pelästyi ja säntäsi karkuun. Iltalehti

tiistai 11. syyskuuta 2007

Koska tilaatte selvityksen mamu-raiskauksista, ministeri Holmlund?


Sisäministeri Anne Holmlund on siis tilannut poliisilta selvityksen thai-hierontapaikoista, joissa Hyysärin kukkahattutoimittaja-setien mielestä myydään seksiä. Ihmetyttää tässä se, että en ole Holmlundin, enkä kenenkään muunkaan ministerin kuullut ottavan kantaa näihin mamujen tekemiin raiskauksiin, en missään mediassa. Siksi kysynkin nyt näin julkisesti ministeri Holmlundilta, mitä aiotte tehdä tälle raiskausaallolle?
Lähetin myös sähköpostilla ministeri Holmlundille tämän samaisen kysymyksen. Vastauksen julkistan sitten täällä.

Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) haluaa poliisilta selvityksen thaihierontapaikkojen väitetyistä seksipalveluista.

Holmlund haluaa myös kuulla hierontalaitosten pyörittämiseen liittyvistä mahdollisista verorikoksista sekä poliisin mahdollisuuksista puuttua tällaiseen toimintaan.

Sisäministeriön poliisiosaston pitää tehdä selvitys asiasta kuun loppuun mennessä. Samaan määräpäivään mennessä Holmlund odottaa poliisilta esitystä toimista tilanteeseen puuttumiseksi.

Thaihierontapaikkojen toiminta nousi jälleen julkisuuteen muutama viikko sitten. Helsingin Sanomat kertoi tuolloin, että sen testaamissa pääkaupunkiseudun thaihierontapaikoissa tarjottiin poikkeuksetta seksipalveluita.

Lehden testiryhmä selvitti palvelutarjontaa käymällä 30 thaihierontapaikassa kahden viikon aikana. Tulos oli mykistävä: kaikissa paikoissa testaajille yritettiin tarjota seksipalveluita.

Thaihierontapaikkojen tarkkaa määrää ei tiedetä, koska kaikkia niitä ei löydy yritysrekisteristä. STT/Keskisuomalainen

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Taas joukkoraiskaus, nyt Raisiossa


No monikulttuuriuskovaiset, onko tämä sitä kulttuurinrikastamista, jota te haluatte meillekin? Kyllä tästä on tultava loppu, sanovat Astrid Thors ja Eva Biaudet + Puumalaisen joukkio mitä hyvänsä. Ainoastaan Iltalehti uskaltaa kirjoittaa asiasta, Hyysäri ja sisarlehdet ovat hipihiljaa.
Edit: Tulihan se Hyysärinkin uutinen lopulta ulos, mutta antoivat ensin muiden uutisoida.

Nuori nainen raiskattiin Raisiossa
9.9.2007 16:04

Noin kaksikymmentävuotias nainen raiskattiin sunnuntain vastaisena yönä Raisiossa.

Raiskaus tehtiin Raision kirjaston lähellä puoli kahden ja kahden välillä yöllä.

Sorolaisenmäen asuntoalueen läpi kävellyttä naista alkoi seurata miesjoukko. Nainen lähti juosten karkuun ja ehti juosta yli Nesteentien. Miehet saivat hänet kiinni kirjaston kohdalla.

Poliisi epäilee miehiä ulkomaalaistaustaisiksi. Raision poliisi toivoo havaintoja joukkion liikkeistä kyseisenä yönä. Miesten määrästä ei ole varmuutta.

STT

lauantai 8. syyskuuta 2007

Poliisi ratsasi harmaasta taloudesta epäiltyjä etnisiä ravintoloita Vantaalla


Vantaalla ratsattiin harmaasta taloudesta epäiltyjä ravintoloita. Ainakin toinen on omistajan nimestä päätellen etnistaustainen (YTJ:n tietokanta), toista en löytänyt ravintolan nimellä, lieneekö rekisterissäkään. Molemmissa kuitenkin oli paljon harmaan talouden tunnusmerkkejä. Kuten olen aiemminkin sanonut, nämä valtion tukea aloittaessaan saavat yritykset ovat rahanpesun ja veronkierron ykköspaikkoja, joista varmaankin monista rahoitetaan myös kansainvälistä terrorismia ja kymmenykset menevät usein islamisteille. Keskustelin kerran erään etnisen ravintoloitsijan kanssa ja tämä suoraan myönsi kymmenyskäytännön olevan käytössä. Ei ihme, ettei niistä sitten ole mahdollisuutta maksaa veroja ja muita lakisääteisiä maksuja. Itse olen lopettanut näiden ravintolapalvelujen käytön kokonaan, pizzaa voi ostaa kaupan pakastealtaasta, tai tehdä itse, jos tekee mieli roskaruokaa.Kuva ei liity uutisen ravintoloihin.

Pari vuotta aiempaa vähemmälle huomiolle jäänyt ravintola-alan harmaan talouden torjunta on saanut taas vauhtia. Nyt taannoisen erikoisprojektin kokemuksia hyödynnetään täsmäiskuissa. Tavoitteena on viranomaisten tiivis yhteistyö ja nopea tutkinta.
Vantaalla poliisi, verottaja ja alkoholitarkastajat yllättivät keskiviikkoaamuna kaksi ravintolaa. Taustajoukkoa epäiltiin veropetoksista ja kirjanpitorikoksista.
Hintojen kirjaamisella haettiin vertailutietoja alkoholin osto- ja myyntimääriin sekä maksettuihin veroihin. Hinnat ovat olleet edullisia: ison kolmosoluen on saanut alle neljällä eurolla.HS uutinen

Eva Biaudet yllyttää rikollisia kautta Euroopan


Etyjin ihmiskauppavaltuutettu Eva Biaudet (RKP-tietysti!) katsoo, että EU-maiden täytyy ajan oloon laillistaa unionin alueella pitkään asuneet laittomat maahanmuuttajat.

Eli suoraan sanoen Biaudet haluaa rohkaista rikollisia maahanmuuttajia ja niiden taustaorganisaatioita laittomaan maahantuloon, sillä seurauksena moisesta rikoksesta olisi vain päähäntaputus ja kansalaisuus. On nämä ihmeellisiä, nämä kettutyttöjen päähänpistot, ei voi muuta sanoa!

Katso tästä Eva Biaudetin henkilöhaastattelu, siitä selviää, miten Eva Biaudetista tuli Eva Biaudet. Isä työskenteli DDR:ssä ja Eva eli lähes isättömänä, ei siitä voi kummoista alkua tulla.

Wien. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin ihmiskaupan vastaisen eriityisedustajan mielestä Eurooppaan tulleiden paperittomien siirtolaisten asema pitäisi laillistaa. Laittomia siirtolaisia arvellaan olevan Euroopassa noin kahdeksan miljoonaa.

"Ei ole kenenkään edun mukaista, että ihmisiä elää yhteiskunnan ulkopuolella hyvin pitkiä aikoja." HS uutinen

Ulkomaalaisvirasto arvostelee kirkon toimia


Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelema Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorio kritisoi kirkon asettumista lain yläpuolelle laittoman maahantulijan karkottamisjupakassa. Kirkko piilotteli käännytyspäätöksen saanutta naista vedoten humanitaarisuuteen, mutta rikkoi samalla lakia. Ulkomaalaisvirastolla on kyllä itselläänkin syytä miettiä toimintatapojaan, kun eivät saa tuomittuja somalirikollisia karkotettua. Ulkomaalaisvirasto on onnistunut vain hampaattomien mummojen ja naisten karkotuksissa, muttei selvien rikollisten. Kirkolla on jo toinen paljastunut käännytettävä, Kuopion kirkon suojissa majaileva sudanilanen Anna Ladon. Lue myös: Iranilaisnaisen karkotusta ei toistaiseksi panna täytäntöön

Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan kirkko käyttää mediaa hyväkseen vaikuttaakseen turvapaikanhakijoiden kohtaloon. Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelema Vuorio viittaa Iranin kurdi Naze Aghain tapaukseen.Turun Mikaelin seurakunta otti naisen suojiinsa kesällä, kun hän oli saanut kielteisen päätöksen ensimmäisestä turvapaikkahakemuksestaan. Helsingin hallinto-oikeus keskeytti Aghain käännytyksen eilen. Käännytysasiaa käsitellään hallinto-oikeudessa mahdollisesti vasta ensi vuoden puolella. Ylijohtaja Vuorio pitää oikeuden ratkaisua normaalina, mutta ihmettelee kirkon roolia.- Seurakuntien tehtävänä ei ole neuvoa, millaisia päätöksiä meidän pitäisi tehdä.Vuorion mukaan jokaista turvapaikanhakijaa pitää käsitellä yhdenmukaisesti riippumatta median ja hakijaa tukevien tahojen määrästä.Naze Aghai on kertonut paenneensa kotimaastaan vainoa, kidutusta ja järjestettyä avioliittoa. STT

Suorat Aasian-lennot lisäävät laitonta maahantuloa


Finnairin Aasian koneissa yrittää jatkuvasti enemmän ja enemmän laittomia maahanmuuttajia lihapatojen ääreen. Rikolliset organisaatiot järjestelevät näille tekaistuja kutsuja ja koulujen pääsytodistuksia. Ja tässäkin tapauksessa oikeusistuntoa halveksitaan, kun ei saavuta paikalle. Poliisi ei ole taaskaan löytänyt näitä rikollisia, jotta ne saataisiin oikeuden eteen. Onkohan kukaan muuten tutkinut noiden Finskin ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden osuutta asiaan.

Vantaan käräjäoikeudessa alkoi perjantaina aamupäivällä oikeuskäsittely, jossa ghanalaisia nuoria miehiä syytetään muun muassa törkeistä väärennyksistä ja törkeistä laittoman maahantulon järjestämisistä.

Pääepäiltyjä syytetään kuuden eri oppilaitoksen pääsykoekutsujen ja muiden papereiden väärentämisestä. Näillä papereilla parikymmentä ihmistä on hakenut oleskelulupaa Suomesta.

Asian käsittely jäi oikeudessa kesken, koska kaksi pääepäiltyä jätti tulematta paikalle.

Kutsujen ja asiakirjojen väärentäminen viisumin perusteeksi on uusin tapa laittoman maahantulon järjestäjien keinovalikoimassa. Rajavartiolaitoksen mukaan tämä on erityisesti aasialainen käytäntö.

Helsingin rajatarkastusosaston päällikön Janne Piirosen mukaan aitoja lupia hankitaan turismi- tai liiketarkoituksessa, mutta lupien umpeuduttua ei poistutakaan maasta.

Rehelliseksi naamioidun maahantulon takia rikollisten löytäminen on vaikeaa.Piironen sanoo, että tapauksiin on myös vaikea päästä rikosoikeudellisesti kiinni. Hänen mukaansa taustalla on selvästi nähtävissä organisaatio.

YLE Uutiset

torstai 6. syyskuuta 2007

Suomeen islamistinen puolue


Nyt on piru merrassa, sanoisi joku. Islamistit ovat perustamassa puoluetta, ennen ensi kevään kunnallisvaaleja, jotta pääsevät päättämään omista asioistaan ja harjoittamaan yhä kiihtyvää rasismia kristittyjä suomalaisia ja valkoihoisia keski-ikäisiä heteroita kohtaan. Vaikka ensialkuun puheenjohtajana onkin käännynnäinen, entinen palopäällikkö, on se helposti syrjäytettävissä ja sitten ne tekevät ihan mitä lystäävät, vielä verovaroilla. Tämä on sentään kristitty maa, vielä toistaiseksi. Eikö mikään laki kiellä tällaista? Meitä pääkaupunkilaisia taas rangaistaan. Tästä tulee vielä kusiset paikat, sanokaa minun sanoneeni!

Suomen ennestäänkin kirjavalle puoluekartalle on jälleen tulossa uusi yrittäjä, eikä nytkään aivan tavanomaisimmasta päästä.

Helsingissä torstaina perustamisestaan tiedotustilaisuuden järjestänyt, tosin vielä rekisteröimätön Suomen islamilainen puolue on ilmeisesti laatuaan ensimmäinen länsimaissa.

Puolueen puheenjohtaja Abdullah Tammi kertoi, että puolueen perustamiseen on johtanut se, ettei muslimien ääni ole kuulunut tarpeeksi muuta kautta. Aamulehti

tiistai 4. syyskuuta 2007

Vain 600 km terroristeihin


Tanskassa on tiedustelupalvelu estänyt muslimien suunnittelemat pommi-iskut. Pidätykset tehtiin aamuyöllä maan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Pidätetyistä kuusi on Tanskan kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia, kaksi oleskeluluvan saaneita. Mitenköhän Suomessa mahtaa olla, toivottavasti Supo on ajan hermolla kaiken Stasilista-hölmöilyn jälkeen. Varmaa on kuitenkin, että vastaavia iskuja suunnitellaan Suomessakin, ainakin kerätään niihin rahoitusta kaikissa muslimien kokoontumispaikoissa ja rukoushuoneissa. Olen ennenkin varoitellut etnisten ravintoloiden rahankeräyksistä ja kassanohilyömisestä ja teen sen taas. itse en enää käytä etnisiä pizzerioita, sillä niissä liikkuu terroristeille suunnattavat rahat. Muistakaa, vain 600 km. erottaa meidät Tanskan terroristeista, puhumattakaan Tukholman lähiöissä kytevästä aikapommista.

Tiedustelupalvelun johtajan Jakob Scharfin mukaan pidätetyistä kuusi on Tanskan kansalaisia ja kaksi ulkomaalaisia, joille Tanska oli myöntänyt oleskeluluvan. He ovat 19 - 29-vuotiaita. Poliisi oli seurannut pidätettyjä jo pitkän aikaa ja heidät pidätettiin, kun poliisi oli saanut kerätyksi tarpeeksi todisteita. Tiedustelupalvelun johtaja kertoi, että pidätetyt olivat rakentaneet herkästi laukeavaa räjähdettä tiheään asutulla alueella. Tanskalaiset tutkijat tekivät tapauksessa yhteistyötä useiden ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Pidätykset tehtiin yön aikana Tanskan pääkaupungin Kööpenhaminan ympäristössä. Pidätysten jälkeen poliisi suoritti etsintöjä epäiltyjen asunnoissa yhdessä kemiallisten aineiden asiantuntijoiden kanssa. Asunnot sijaitsevat Kööpenhaminassa ja sen ulkopuolella. Helmikuussa kööpenhaminalainen tuomioistuin tuomitsi tanskalaisen musliminuoren seitsemäksi vuodeksi vankeuteen terrorihyökkäyksen suunnitelusta. Kolme muuta vapautettiin vastaavista syytteistä. Huhtikuussa marokkolaissyntyinen tanskalainen tuomittiin yli kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomittu katsottiin syylliseksi muslimien yllyttämisestä pyhään sotaan. Lisäksi neljä miestä odottaa oikeudenkäyntiä Tanskan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Odensessa. Heitä syytetään pommi-iskun suunnittelusta Tanskassa. Reuters, AP, DPA, AFP

maanantai 3. syyskuuta 2007

100% kyselyyn vastanneista suomalaisista haluaa, että rikolliset somalit karkotetaan kotimaahansa


On aika jälleen julkaista empiirinen tutkimukseni, joka, kuten huomaatte, antaa tylyn tuomion karkotettaviksi määrätyille somalirikollisille. Pois vaan Suomesta ja mahdollisimman pikaisesti. Ugh, Kansa on puhunut! Ja kuten aina ennenkin, tutkimus on tietenkin tehty riittävällä otannalla ja kaikkien demokraattisten kyselyjen tapaan, siitä ei voi valittaa.