maanantai 25. helmikuuta 2008

Vanhustenryöstäjiä taas liikkeellä


Jälleen kerran ovat vanhustenryöstäjät ollet vauhdissa, tällä kertaa Kuopiossa. Siellä 70-vuotiaalta vietiin lompakko. Poliisi epäilee toimintaa ammattimaiseksi ja johdetuksi. Mitä epäilemistä siinä enää on, onhan se jo todettu moneen kertaan, että huijarit ja varkaat ovat pesiytyneet maahamme lähes pysyvästi, kiitos maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin, oikeusministeri Tuija Braxin ja sisäministeri Anne Holmlundin. Jos suomalaiset poliitikot kantaisivat vastuunsa, kuten monessa muussa EU-maassa tehdään, nämä olisivat eronneet jo itse, ennenkuin heidät erotettaisiin. Näin, siis jos toimisimme demokratiassa, vaan kun emme toimi, ei poliitikkokaan hevillä luovu asemastaan. Meidän veronmaksajien pitäisi nousta barrikaadeille, noin kuvainnollisesti, tai jopa järjestää mittavia mielenosoituksia. Mutta kun mitään ei suomalainen tee, ei poliitikkokaan ymmärrä omaa vastuutaan. Vastuutaan nämä kyseiset rouvat ja neidit kyllä välttelevät viimeiseen asti, se on selvä!

Lompakkovarkaat iskivät nyt Kuopiossa Poliisi pyytää havaintoja lompakkovarkaista, joiden se epäilee toimivan ammattimaisesti ja johdetusti.

Vanhuksilta on varastettu lompakkoja viime aikoina eri puolilla maata. Maanantaina varkaat iskivät Kuopiossa.

Yli 70-vuotiaalta vanhukselta siepattiin lompakko ostoskärryistä keskustan elintarvikeliikkeessä kello 13:n aikoihin. Lompakon mukana katosi käteistä rahaa 40 euroa, pankkikortti sekä muita asiakaskortteja.

Poliisi arvioi liikkeen valvontanauhan perusteella, että tekoon osallistui kaksi miestä. He pakenivat paikalta omistajan huomattua lompakon sieppauksen.

Poliisin mukaan tekijät saattavat liikkua Kuopiossa ja lähiympäristössä Opel Vectra -merkkisellä sinisellä henkilöautolla. Autossa on Itävallan EU-kilvet, ja sen rekisteritunnus on G963HX. Kuopion poliisi pyytää havaintoja kyseisen auton liikkeistä. Kaleva

Ei kommentteja: