sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Maahanmuuttajat yliedustettuina Helsingin väkivaltarikoksissa


Eikö jo uskottaisi tilastoja? Vieläkö halutaan lyödä päätä seinään, vai joko uskottaisiin? Todennäköisesti ei uskota, vaan moku-uskovaiset päättäjät, mm. Astrid Thors, Anne Holmlund, Tuija Brax ja liian monet muut maamme asioistamme päättävät haaskaavat suomalaisten veronmaksajien rahoja rikollisella tavalla rikollisiin, joista olisi syytä päästä eroon pikimmiten, vielä, kun se jollain tavalla olisi mahdollista. Nämä Thors, Holmlund ja kumppanit olisi syytä erottaa ja asettaa syytteisiin virkavirheistä, kuten kaikki muutkin asioista päättäneet viranomaiset. Tuossakin uutisessa Stakesin dosentti Juhani Iivari yrittää selittää mustaa valkoiseksi, että tilastojen tulkinta vääristää niitä! Sama dosentti ilmeisesti on yrittänyt kieltää tilastojen julkaisemisen, ettei kansa hermostuisi!


Ulkomaalaistaustaisten tekemät väkivaltarikokset ovat yleisiä Helsingissä. He ovat selvästi yliedustettuina poliisin tilastoissa.

2000-luvulla poliisin tietoon tulleista raiskauksista yli 40 prosentissa epäilty on ollut ulkomaalaistaustainen. Ryöstöissä sekä kiristyksissä osuus on lähes kolmasosa.

Helsingin Sanomat kävi läpi 2000-luvulla Helsingin poliisin tietoon tulleet murhat ja tapot, törkeät pahoinpitelyt, raiskaukset sekä ryöstöt ja kiristykset, joissa epäilty on saatu kiinni.

Ulkomaalaistaustainen tarkoittaa poliisin tilastoissa henkilöä, joka ei ole syntynyt Suomessa. Tilastoissa ei ole eritelty tekijöitä yksittäisten kansallisuuksien mukaan.

2000-luvulla ulkomailla syntyneiden osuus Helsingin asukkaista on kasvanut 6,1 prosentista 8,3:een.

Maahanmuuttajien ikärakenne on erilainen kuin kantaväestön: heidän joukossaan on enemmän nuoria. Tämä voi vääristää tilastoja, sillä rikoksiin syyllistytään usein nuorena.

"Jos ikä vakioitaisiin eli sen vaikutus poistettaisiin, prosenttiosuudet rikoksista voisivat laskea, raiskausten kohdalla yli kymmenenkin prosenttiyksikköä", kommentoi ulkomaalaistaustaisten rikollisuutta tutkinut dosentti Juhani Iivari Stakesista.

Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajan, rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan ulkomaalaistaustaisten tekemät väkivaltarikokset ovat monesti raaempia kuin suomalaisten tekemät.

"Kynnys käyttää ronskimpaa väkivaltaa on usein matalammalla", hän kuvailee.

Törkeistä pahoinpitelyistä yli 17 prosentissa epäiltynä on ulkomaalaistaustainen. Törkeiden pahoinpitelyiden tekijät ovat usein samoja henkilöitä, jotka syyllistyvät myös ryöstöihin ja kiristyksiin. Kyseinen joukko on Tolvasen mukaan suhteellisen pieni, "kuvioissa pyörii samoja naamoja".

Ulkomaalaistaustaisten tekemät raiskaukset huolettavat Helsingin poliisia erityisesti. Niiden osuus 2000-luvun aikana tehdyistä raiskauksista on ollut yli 40 prosenttia, eikä osuus ole laskussa.

Iivarin mukaan seksuaalirikosten taustalla on usein kulttuurien törmäys, joka tulee ilmi suhteessa naiseen. "Kun kohtaaminen tapahtuu, ystävällisyyden ja kohteliaisuuden osoitukset voidaan ymmärtää väärin. Siinä voi syntyä tulkinta naisten saatavuudesta", hän sanoo.

Tyypillinen raiskaustapaus on sellainen, jossa nainen ja mies ovat lähteneet yhdessä baarista ja raiskaus tapahtuu esimerkiksi autossa tai kotona. Niin kutsutut puskaraiskaukset, joissa tuntematon henkilö käy äkkiarvaamatta kimppuun, ovat harvinaisia sekä maahanmuuttajien että syntyperäisten suomalaisten tekeminä.HS

Ei kommentteja: