perjantaina 10. huhtikuuta 2009

Brax ja Holmlund erotettava!


Jos suomi olisi demokraattinen maa, nämä kaksi virkaheittoa muka-ministeriä olisi jo erotettu. Erotettu siksi, etteivät he ymmärrä itse erota, kun maan "tapa" on sellainen, ettei mitään vastuuta kanneta. Braxin kohtalona on virkavirhe kunnallisvaaliäänestyksessä ja Holmlund on sekaantunut veljensä kanssa turvapaikkabisnekseen, jossa hän on ohjannut valtion rahoja omiin yrityksiinsä, eikö sitä voisi jo kutsua lahjonnaksi? ja eikös lahjonnasta ole tapana rangaista? Niin muualla demokraattisissa valtioissa, mutta eipä vaan Suomessa!

lauantaina 28. maaliskuuta 2009

Halla-Aho ajatuspoliisin uhri!


Nyt sitten näimme, kuinka oikeuslaitos ei ole puolueeton. DEMLA:an kuuluvat tuomarit antoivat syytteen Halla-Ahoa vastaan nostetussa oikeudenkäynnissä. Tämä maa on suistunut tielle, josta ei ole enää paluuta. Tällä tuomiolla annettiin signaali, jossa kerrotaan, että Suomi ei ole suomalaisille demokraattinen valtio. En tosin ole sitä uskonutkaan enää moneen vuoteen, näiden lakimiesten kuppikuntien tosiasialliseti hallitessa maata. Eduskunnan ja perustuslain yli on kävelty.

tiistaina 17. maaliskuuta 2009

Ajatuspoliisi erottamassa sosiaaliviraston työntekijää Helsingissä!


Varokaa, duunarit, olette ajatuspoliisin tähtäimessä! Ajatuspoliisi, eli vähemmistävaltuutettu Johanna Suurpää, on lähestynyt sosiaaliviraston päällikköä vaatimuksella, että sosiaaliviraston pitkäaikainen työntekija, Harri Eerikäinen (diakoni), tulisi välittömästi erottaa. Ja näinhän siinä sitten on käymässä, kun tuo päällikkö, Leila Palviainen, samaa ajatuspoliisimaailmaa edustava hänkin, on nyt ottanut kovat aseet esiin ja erottamassa Harri Eerikäistä. Eerikäinen on vastavuoroisesti päättänyt tehdä asiasta julkisen. Kyllä tämä DDR:n malli on pelottavaa, mihin suomalaiset ovat joutumassa näiden DEMLAN urkkijoiden kanssa? Pelottavaa, todella pelottavaa!

Helsingin sosiaaliviraston työpäälikkö Harri Eerikäistä vastaan on aloitettu irtisanomisprosessi, koska hän lähetti omasta henkilökohtaisesta sähköpostiosoitteestaan hänelle tulleen huumoriketjukirjeen eteenpäin.

Asialla ovat vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää ja taloudellisen ja sosiaalisen tuen päällikkö Leila Palviainen. Harri Eerikäistä kohtaan aloitettu varoitusmenettely rikkoo Suomen työsuojalakia ja se on hyvä esimerkki siitä, miten Suomi on ajautumassa kohti ajatuksista rankaisevaa valvontayhteiskuntaa.

Harri Eerikäisen kuvaus tapahtumista ja aiheeseen liittyviä skannattuja asiakirjoja:
http://hommaforum.org/index.php?topic=3361.0

Alkuperäinen ketjukirje:
http://reinoblog.blogspot.com/2007/03/ohjeita-suomeen-muuttavalle.html

Lähde:Facebook-ryhmä

perjantaina 6. maaliskuuta 2009

Miksi suomalainen viranomainen haluaa tällaista?


Kun Suomeen halutaan lisää tällaisia raiskaajia, herää kysymys, miksi? Jos suomalainen raiskaa ja murhaa, hän saa useimmiten elinikäisen tuomion, mutta nämä pääsevät muutamalla vuodella! Miksi? Lainattu teksti Wikipediasta.


Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974 [1]) on somalialaissyntyinenmurhaaja[2], raiskaaja[1][3][4] ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä[1][3][4]. Hussein istuu elinkautista vankeustuomiota[5] Vaasan vankilassa.[4]

Abdigadir Hussein teki seksuaalirikoksen vuonna 1993 jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen (Alibi 2/2008).

Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä,[2] silpoen Ikosen veitsellä[4]. DNA-tutkimus ja rikospaikalla tehdyt tutkimukset[2] osoittivat oikeuden mielestä syyllisyyden. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin keväällä 1996 murhasta elinkautiseen vankeuteen todistajanlausunnon perusteella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hussein toimi täydessä ymmärryksessä. Tuomion aikoihin Husseinilla oli suomalainen vaimo ja kaksi lasta.[2]

Husseinin oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut paikalle sattumalta erehdyksessä[2] ja rientänyt auttamaan Ikosta tämän avunhuudot kuultuaan. Puolustus ei pitänyt näyttöä riittävänä, koska esimerkiksi tapahtuman ainoa todistaja ei tunnistanut Husseinia samaksi mieheksi, joka juoksi metsään tapahtuman jälkeen[2]. Hussein kiisti käräjäoikeudessa loppuun asti syyllisyytensä[2]. Tästä huolimatta Hussein myönsi Turun hovioikeudessa asian, mutta vetosi olleensa rikoksentekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä miltään osin.[5]

Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta.[1][6] Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.[3]

Ikosen murhan aikaan Hussein ei ollut poliisin antamien tietojen mukaan Suomen kansalainen.[7] Hän tuli Suomeen vuonna 1990 Neuvostoliiton kautta[1] ja oli oleskellut Suomessa pakolaisstatuksella[7]. Alibi-lehden 3/2008 mukaan Hussein on toiminut ennen Suomeen tuloaan sotilaana.[4]

perjantaina 12. joulukuuta 2008

Astrid Thors ja muut de Dorka


Astrid Thors esitti lakialoitteessaan, että meille Suomeen on syytä ottaa kaikki kynnellekykenevät maahanmuuttajat. Toteutuessaan, tuo lakialoite antaa kaikille maahanhalauajille täysvertaiset kansalaisuusoikeudet. Mitäkö se tarkoittaa suomeksi sanottuna? No se tarkoittaa sitä, että jos olet jostain karkoitettu rikollinen, tai muuten vaan karkoitettu, voit täysillä kansalaisuusoikeuksilla ja etuuksilla muuttaa Suomeen. Ja se taas tarkoittaa sitä, että voit saada ja ohittaa suomalaisen sosiaaliturvajonossa. Olethan silloin muualta tullut, eli tärkeämpi, kuin alkuperäinen suomalainen!

- Suomeen muutti viime vuonna ennätysmäärä ulkomaisia työntekijöitä. Kasvu jatkuu tänä vuonna, mikä on väestökehityksen kannalta hyvä asia. Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että meidän pitää kantaa kokonaisvastuu uusista asukkaistamme. Meidän pitää huolehtia siitä, että heille on tarjolla työtä, koulutusta ja palveluita ja että yhteiskuntamme kohtelee heitä yhdenvertaisina kansalaisina. Erityisesti meidän pitää kantaa vastuuta maahanmuuttajanuorista, jotta he eivät syrjäytyisi, totesi maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors esitellessään torstaina 18.9. ensi vuoden talousarvioon liittyviä maahanmuuttoasioita.

Sisäasiainministeriön vuoden 2009 talousarviossa on tavoitteena, että maahanmuuttajien koko koulutusjärjestelmä vastaa sekä laadullisesti että määrällisesti yksilöllisiä tarpeita. Tavoitteena on, että maahanmuuttajien työttömyys puolittuu vuoteen 2012 mennessä. - Siksi olen nimittänyt selvitysmies Arajärven, joka kotouttamislain valossa tarkastelee ulkomaalaisten työllistymisen esteitä, Thors painotti.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että pääkaupunkiseudulle, Turun seudulle ja muille merkittäville maahanmuuttoalueille laaditaan yhdessä valtion ja seudun kuntien kanssa pilottiohjelma maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistymisen edistämiseksi. Tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelman mukainen pilotti vuosina 2009 ja 2010. Helsingin, Vantaan, Espoon, Tampereen ja Turun kaupungit ovat valmistelleet esityksiä uusiksi, nykyisiä toimenpiteitä täydentäviksi käytännöiksi.

- Hallinnossa olemme vakuuttuneita – ja moni tutkimus viittaa siihen, että tarvitsemme uusia toimintatapoja, jotta voimme ehkäistä syrjäytymistä. Ilman voimavaroja tämä ei onnistu.

- Eduskunta on hyväksynyt, että Suomen pakolaiskiintiö on 750 henkilöä ja myös yksimielisesti esittänyt, että kiintiön tulisi olla 1 000 henkilöä. Tilanne on kuitenkin käymässä kestämättömäksi, koska on vaikeuksia löytää riittävästi kuntapaikkoja. Korvaukset kunnille ovat nyt samalla tasolla kuin 1990-luvun alussa, jolloin korvausjärjestelmä sai nykyisen muodon. Korvausten alhaisuus on varmaan osa syynä siihen, että 240 myönteisen päätöksen saanutta aikuista turvapaikanhakijaa ja 75 pakolaiskiintiössä vastaanotettua pakolaista odottavat turhaan kuntaan sijoittamista, sanoi Thors.

18.09.2008, Sisäasiainministeriön tiedote kansalaisille


perjantaina 14. marraskuuta 2008

Ulkomaalaiset varkaat veivät huonekalutkin!


Ei saa estää ulkomaalaisten varkaiden tuloa rajalla! Näin kieltää perustuslakiakin itsevaltaisesti tulkitseva oikeusministerimme Tuija Brax. Seurausta tällaisesta maailmojahalailevasta politiikasta näemme mm. tässä uutisessa. Ja tämäkin uutinen on vain jäävuorenhuippu, mitä on vielä tulossa, jos nämä ministerit, Brax ja Thors saavat jatkaa viroissaan. Erotkaa heti, niin vielä on jotain pelastettavaa Suomessakin!




Poliisi tutkii pien- ja omakotitalomurtojen sarjaa
Helsingissä.


Asunnoista on viety suuri määrä erilaista omaisuutta,
kuten kodin elektroniikkaa, taulutelevisioita, koruja ja rahaa.
Yhdestä
talosta vietiin jopa huonekalut sohvineen ja pöytineen sekä taulut.
- On
aika poikkeuksellista, että huonekalutkin anastetaan asuntomurron yhteydessä,
sanoo rikoskomisario Kari Niinimäki Helsingin poliisista.
Varkaat saivat
kantaa huonekalut rauhassa autoon, sillä kukaan ei ilmeisesti nähnyt
heitä.
Poliisin mukaan anastetun omaisuuden arvoa ei vielä tiedetä, mutta
määrä nousee huomattavaksi, joskaan "ei jättisuureksi".
Helsingin
käräjäoikeus on vanginnut useita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joita
epäillään varkauksista.
Tutkinnassa on toistaiseksi viisi asuntomurtoa, mutta
murtojen määrä saattaa vielä nousta, sillä tutkimukset ovat vasta alkuvaiheessa.
Varkauksia on tehty eri puolilla Helsinkiä.
- Kohteiden ikkunat tai ovet
särjettiin ronskiin tyyliin. Muuten paikkoja ei turhaan sotkettu, Niinimäki
sanoo.
Tekijät olivat varmistaneet etukäteen, ettei asunnoissa ole ketään
paikalla.
Poliisi on saanut vain pienen osan anastetusta omaisuudesta
takaisin. Poliisi epäilee, että loput on kuljetettu ulkomaille.

JARMO LUUPPALA/ILTALEHTI



maanantaina 3. marraskuuta 2008

Tämäkö suomalaisnainen?


Kun somalialainen, vaikkakin kansalaisuuden saanut, jää kiinni huumeen salakuljetuksesta, miksi Ilta-Sanomat otsikoi naisen olevan suomalainen? Kyllä hän somalialaisena pysyy, vaikka voissa paistaisi. Moniko suomalainen käyttää khat-huumetta?

Suomalaisnainen kärähti ison huumelastin salakuljetuksesta


Somalialaistaustainen Suomen kansalainen on vangittu Virossa epäiltynä khat-huumeen salakuljetuksesta. Lontoosta Viroon saapunut 25-vuotias nainen jäi kiinni pistokokeessa Tallinnan lentokentällä puolitoista viikkoa sitten.

Tulliviranomaisten alustavien tutkimusten mukaan naisen matkatavaroista löytyi peräti 16,6 kiloa khatia.

Catha edulis -pensaan kuivattuja lehtien eli khatin pureskelu on yleinen tapa Itä-Afrikassa ja Arabian niemimaalla. Khatin käyttö Euroopassa rajoittuu käytännössä alueelta tuleviin siirtolaisiin. Ilta-Sanomat

tiistaina 28. lokakuuta 2008

Oikeusministeriö aloittaa sensorien koulutuksen Perussuomalaisten vaalivoiton vuoksi!


Eikö millään ole mitään rajaa? Nyt maan ylin oikeusviranomainen, oikeusministeri Tuija Brax (vihr.), aloittaa ministeriönsä johdolla sensuurisodan Perussuomalaisia vastaan. Koulutukseen joutuvat valtuustojen puheenjohtajat, joista oikeusministeriö haluaa sensuurinvartijoita kunnanvaltuustoihin. Siis sananvapaus on uhattuna ja ylimmän oikeusviranomaisen taholta!
Perustuslakiin on kirjattu sananvapaus ja sitä on syytä noudattaa vihreänkin oikeusministerin! Hyvänen aika sentään!

keskiviikkona 24. syyskuuta 2008

Norja karkoittaa huumeita myyneet turvapaikanhakijat!


Koskahan Suomessa uskalletaan tehdä vastaavanlaisia poliittisia päätöksiä? Suomessahan on totuttu siihen, että maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat eivät ole syyllistyneet mihinkään rikoksiin ja jos mahdollisesti ovat, ei tuomiot paljoa päätä hetkauta, korkeintaan sakkoa ja tai ehdollista! Viimeksi somalit myivät huumeita Suomessakin, mutta saivat juurikin vain ehdollista ja sakkoja!

Oslo. Norja on alkanut karkottaa turvapaikanhakijoita, jotka ovat syyllistyneet huumeiden kaupusteluun Oslon kaduilla.

Norjan radion NRK:n mukaan viisi ulkomaalaista on jo karkotettu ja 20 muuta on saanut kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa.

Karkotettavat ovat myyneet hasista Grünerlökkassa, entisessä työläiskaupunginosassa, jossa nykyään asuu paljon myös taiteilijoita ja maahanmuuttajia.

Valtiosihteeri Libe Rieber-Mohn työ- ja kotouttamisministeriöstä toivoo, että karkotukset toimisivat varoittavana esimerkkinä.

"Haluamme viestittää, ettei turvapaikkaa odottaessa kannata sortua rikosten tekoon Norjassa."

Tapaukset otettiin pikakäsittelyyn sen jälkeen kun huumepoliisin ratsiassa jäi kiinni useita turvapaikanhakijoita. HS