perjantai 15. helmikuuta 2008

Vain 600 km helvettiin


Vain 600 km erottaa meidät barbaareista. Voi tosin olla, että kohta ei erota mikään, jos maahanmuuttoviranomaisten Tanskan mallin linja saa jatkua. Tanskassa on mellakoitu, uhattu tappaa vanha piirtäjä, kivitetty palo-ja sairasautoja jne. Kaikki nämä tuhoteot ja tanskalaista yhteiskuntarauhaa järkyttävät mellakoitsijat ovat kotoisin maahanmuuttaja-alueilta, joita hyväätarkoittavat tanskalaiset ovat antaneet maastaan pakolaisille. Ja näin nämä "pakolaiset" sitten kiittävät hyväntekijöitään. Jokainen meistä tietää, että tämä kaikki on osa muslimien euroopanvalloitussuunnitelmia, joita johdetaan moskeijoista ja tuetaan rahallisesti Iranista ja muista muslimivaltioista. Muslimit kokivat mielestään tappion aikanaan ja nyt haetaan revanssia ovelammalla keinolla. Laitetaan eurooppaan "pakolaisiksi" yksinkertaista maalaisväkeä, kun ei selvitä itse velvoitteistaan ja tuetaan sitten näiden lojaalisuutta moskeijoista. Muslimilla kun ei omien sanojensa mukaan ole kotimaata, on vain uskonto.

Kööpenhamina. Mellakat eri puolilla Tanskaa ovat jatkuneet myös perjantain vastaisena yönä. Muun muassa Kööpenhaminan, Århusin ja Själlandin useiden kaupunkien kaduilla on sytytetty autoja ja roskakoreja tuleen. Kööpenhaminassa syttyi tuleen myös yksi koulu. Poliisi epäilee paloa tuhopoltoksi.

Kööpenhaminan poliisi kertoo pidättäneensä illan ja yön aikana kuusi ihmistä. Aiemmin päivällä poliisi kertoi pidättäneensä kaikkiaan 17 nuorta epäiltyinä tulipalojen sytyttämisestä Kööpenhaminan mellakoissa.

Poliisi ei osaa kertoa syytä viikonloppuna alkaneeseen nuorten mellakointiin. Mahdolliseksi syyksi epäillään Muhammed-pilakuvista uudelleen syntynyttä kohua. HS


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

So if you rеallу want a fantaѕtiс
ab belt, hегe are sоmе oρtions which you can look at.


Heгe is mу blog post :: Flex Belt Reviews