perjantai 25. tammikuuta 2008

Itä-Suomen hovioikeus korotti hyväksikäyttötuomiota


Iltalehti uutisoi näyttävästi mikkeliläismiehen (tod.näk. suomalainen) saamaa tuomiota lapsen hyväksikäytöstä, mikä sinällään on ihan oikein tuolle. Mutta miksei aiemmin tässäkin blogissa julkaistun uutisen maahanmuuttajalapsenraiskaajaa tuomittu, vaan laskettiin vapaalle jalalle? Tämä on selvää rasisimia alkuperäisiä suomalaisia kohtaan, jos mikä!

Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut 54-vuotiaan mikkeliläismiehen seksuaalirikoksista vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Hovioikeus korotti miehelle alioikeudessa määrättyä vankeusrangaistusta sekä määräsi miehen lisäksi 90 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Tuomio tuli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 2002-2004 sekä kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 2003-2004.

Mikkelin käräjäoikeus tuomitsi miehen näistä rikoksista vuoden 2006 kesäkuussa 11 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Mies määrättiin myös maksamaan kahdelle uhrille yhteensä 4 700 euron korvaukset kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeus ei muuttanut vahingonkorvauksia.

Itä-Suomen hovioikeus ei ollut perjantaina antamassaan päätöksessä yksimielinen. Yksi oikeuden jäsenistä olisi tuominnut miehen vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Iltalehti


Ei kommentteja: