lauantai 11. elokuuta 2007

Ruotsin ja Ranskan mellakat eivät johdukaan maahanmuuttajien uskonnoista


VTT, tutkija Mikko Salasuo toteaa, että Ranskan ja Ruotsin siirtolaismellakat eivät johdu mistään muusta, kuin rahasta. Ja tietysti siitä, että valtaväestö ei anna tarpeeksi rahaa vastikkeetta "nuorisolle". Olen kuitenkin hiukan eri mieltä Salasuon kanssa, sillä jos "nuoriso" näkisi hiukan enemmän vaivaa yhteiskuntaan sopeutumisessaan, sitä rahaa saattaisi siunaantua heillekin. Oheisessa Hyysärin jutussa muuten mainitaan kaksi ryhmää taannoisesta Espoon ampumisjupakasta, hiphopparit ja skinit. Ensinmainittuja kutsutaan sitten hiukan myöhemmin rasisminvastustajiksi. Eli automaattisesti tuosta osallisena olleesta ryhmästä tuli ilmeisesti ihonvärin vuoksi hyväksyttävämpi ryhmä kuin skineistä. Mielestäni molemmat ryhmät ovat ihan yhtä syyllisiä tapahtuneeseen. Jutussa muuten myönnetään jo tuleva yhteiskunnan kahtiajako, mistäs se nyt yhtäkkiä on tulossa, tähänastihan Hyysärissä ollaan haluttu puhua Suomesta vain supervaltiona, jossa, toisin kuin muissa maissa, integraatio onnistuu ja suvaitsevaisuus kasvaa.

Tulevaisuudessa yhteiskunnan kahtiajakautuminen voi aiheuttaa entistä voimakkaampaa turhautumista ja syrjäytyneisyyttä.

"Varattomista perheistä tulevat voivat turhautua ulkopuolisuuden tunteeseen. Ne, jotka putoavat kelkasta, saattavat purkaa pahan olonsa väkivaltana rikkaampaa valtaväestöä kohtaan. Niin on käynyt jo Ranskassa ja Ruotsissa." HS juttu

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyseinen "tutkija" ei myöskään ota kantaa siihen, miksi juuri maahanmuuttajat putoavat kelkasta. Johtuisiko kenties maahanmuuttajien asenteesta tai "kulttuurista"?