lauantai 11. elokuuta 2007

Kesäduunareita taas huijattu


Ammattiliittojen yhteinen kesäduunipuhelin on paljastanut taas lukemattomia huijauksia. Kesäduunareilla on ajatettu pizzakuljetuksia kahden euron tuntipalkalla omalla mopolla, teetetty kahta vuoroa putkeen ja niin edelleen. Pisti silmään tuo EKL:n Simopekka Koivun kommentti: "Jokainen tapaus, jolla on todellisuuspohjaa, on liikaa." Eli Simopekan mielestä näillä jutuilla ei ole suurimmmalta osalta mitään todellisuuspohjaa, että kesäduunarit valehtelevat! Niinpä niin taas.

Ammattiliittojen keräämien tietojen mukaan jotkut työnantajat ovat yrittäneet käyttää kesätyöntekijöiden tietämättömyyttä häikäilemättä hyväkseen.

Tänä kesänä kesätyöntekijöillä on yritetty teettää muun muassa peräkkäisiä vuoroja kahden tunnin tauolla ja pizzankuljetusta omalla mopolla kahden euron tuntipalkalla.

Kaikille kesätyöntekijöille tarkoitettuun ammattiliittojen kesäduunipuhelimeen oli tullut heinäkuun loppuun mennessä 436 puhelua, kun vastaava luku oli viime vuonna 339. Useimmiten tiedustelut koskivat palkkaa, työaikaa, irtisanomisaikoja ja lisiä. Pohjalaisen juttu tästä
.

Ei kommentteja: