tiistai 28. elokuuta 2007

Ghanalaisille syytteitä asiakirjaväärennöksistä


Ghanalaiset rikolliset ovat tehtailleet väärennettyjä asiakirjoja mm. opiskelutodistuksia, jotta pääsisivät laittomasti maahan. Todistuksia on lähetetty Suomen Nigerian lähetystöön ja Ulkomaalaisvirastoon.

Alueemme taloyhtiöillä on muuten yhteinen autohalli, jossa alueen asukkaat voivat korjata autojaan maksutta. Korjaushallin puolesta on järjestetty työkalut, nosturit, pesupaikat jne. Tuossa keväällä estin ghanalais-"nuorukaisten" pääsyn halliin valvontavuorollani, kun sama hemppa tuli joka ilta eri autolla, eri kaverin kanssa, autoa pesemään ja korjaamaan. AKE:sta tehdyn tarkistussoiton perusteella autojen omistajat löytyivät milloin Espoosta, milloin Vuosaaresta, mutta yhtään autoa ei ollut alueemme osoitteella. Selityksenä oli, että auto oli juuri ostettu. Tietenkin sain kuulla olevani rasisti, mutta en antanut sen häiritä. Ja hempan omakin osoite oli joka kerran eri. Kävin hallilla muutama viikko tuon episodin jälkeen ja sama kaveri oli yrittänyt jatkaa taas eri autoilla käyntiä, mutta valvojat olivat estäneet sen. Härskiä touhua kerrassaan.

YLE taas käyttää uutisessaan jopa 30-vuotiaista rikollisista "nuorukainen" nimitystä, tehdäkseen asian jotenkin hyväksytymmäksi. Ihmeellistä propagointia.

Papereiden joukossa oli oppilaitosten todistuksia, joissa ilmoitettiin kutsusta pääsykokeisiin tai oppilaitoksen opiskelijaksi hyväksymisestä.

Ghanalaisnuorten epäillään lähettäneen Ulkomaalaisvirastoon ja Suomen Nigarian-suurlähetystöön perättömiä todistuksia aiemmista opinnoista ja varallisuudesta.

Kihlakunnansyyttäjä Mikko Sipilän mukaan lähes kaksikymmentä nuorta ehti hakea oleskelulupaa Suomesta väärennettyjen papereiden avulla.

Jutun kolme päätekijää ovat ilmeisesti saaneet rahapalkkioita väärennöksistä. Sipilän mukaan ghanalaisten väärennösbisneksessä epäillään liikkuneen kymmeniätuhansia euroja. YLE

Ei kommentteja: