perjantai 16. toukokuuta 2008

Kansanedustajat ja ministerit ottavat lahjuksia yrityksiltä


Tässä sen näkee suomalaisen demokratuurin oikein pa(r)h(a)immillaan! Nyt ministerit ja kansanedustajat kilpaa täydentävät vaalirahailmoituksiaan syytösten pelossa. Selityksinä näyttävät lainoppineiden mukaan kelpaavan: "Emmä tienny!" tai sitten: "Ei tässä ole mitään vilppiä!" Rikos on kuitenkin tapahtunut ja lain mukaan tuollainen yrityksiltä saatu vaalirahoitus on lahjusten ottoa, josta rangaistaan ankarasti! Saas nähdä, kuinka pääministeri Vanhanen kiemurtelee tällä kertaa tilanteesta? Toivo Sukari, tuo Ideapark-mogulihan on todistettavasti antanut vaalilahjuksia nykyiselle pääministerillemme. Vanhanen sitten kertoo ja puffaa Sukaria, kuinka hyvä on, kun Vihtiin saadaan Ideapark. Mutta ei tässä varmaankaan mitään vastapalveluksia vaadita?

"EI vastapalveluksia"

Ja maakuntalehdet sekä Iltahyysäri ja Iltalehdykkä kilpaa kiirehtivät "uutistensa" kanssa julkisuuteen. Ei tämä mikään uutinen ole, olen näistä vaalilahjuksista jo tässä blogissa aiemminkin ihmetellyt viime eduskuntavaalien jälkeen, nyt siitä vasta kohistaan! Alla Pohjalaisen esimerkki, kuinka räikeää on kilpailevan puolueen lehden mollaus, tässä tapauksessa kokoomusta lyödään urakalla, keskustalaisen lehden toimesta! ruhahahhaaahhhaaaaaaaaa! Eipä tietenkään mitään vastapalveluksia ole vaadittu kansanedustajilta ja nykyisiltä ministereiltä. Mutta miettikääpä, tämä yksi yhdistys (on niitä muitakin jakajia) on jakanut yhteensä ainakin 150000 euroa lahjuksia, ja muka mitään vastapalveluksia ei vaadittaisi? Varmaa on se, että mikään yritys ei jaa rahaa vastikkeetta!
Tulee vaan mieleen, että jos otetaan vastaan yrityksiltä, miksei voitaisi ottaa rahoitusta vastaan myös islamia tukevilta yhdistyksiltä, joita taas tukevat rikkaat muslimimaat, kuten Saudi-Arabia ja muut tiukkaa islamilaisuutta edustavat maat?! Hä? Tä? Vai miten se oli?

Toistakymmentä kansanedustajaa on tehnyt oikeusministeriölle täsmennyksiä vaalirahoitusilmoituksiinsa.

Tuoreimpia täydentäjiä ovat kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, ministerit Jyri Häkämies ja Jan Vapaavuori, ryhmäpuheenjohtaja Pekka Ravi ja kansanedustajat Jari Larikka, Jari Koskinen, Ilkka Kanerva ja Petri Salo. SDP:stä ilmoitustaan on täsmentänyt Päivi Lipponen.

Kohuttu Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistys (KMS) löytyy monen edustajan ilmoituksesta. KMS:ltä on kampanjaansa kuitannut peräti 20 000 euroa kokoomusryhmän pirkanmaalainen varapuheenjohtaja Marja Tiura.

Kymppitonnilla KMS on tukenut kokoomuksesta Häkämiestä, Kataista, Ravia ja Saloa ja 5 000 eurolla Henna Virkkusta ja Sampsa Katajaa.

Keskustasta ilmoitustaan on täydentänyt liikenneministeri Anu Vehviläinen. Myös hän on saanut Kehittyvien Maakuntien Suomelta 10 000 euroa. Pohjalainen

Ei kommentteja: