keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Ulkomaalaisryhmä ryövää vanhuksia eri puolilla maata


Taas on vanhuksia ryöstetty ulkomaalaisten toimesta. tällä kertaa asialla on kaksi miestä ja nainen, jotka ensin kurkkivat vanhusten olan yli pankkikortin tunnusluvun heidän ollessa automaatilla, jonka jälkeen seuraavat vanhusta kauppoihin ja anastavat käsilaukusta tms. näiden kortin ja tyhjentävät tilit. Rahaa on ehtinyt jo kadota kymmeniätuhansia euroja. on se kumma, ettei esim. sisäministeri Holmulundia, tai eurooppa-ja maahanmuuttoministeri Thorsia kiinnosta oman maan kansalaiset, mutta huolissaan ollaan yhtäkkiä ulkomaalaisten vanhusten ja nuorempienkin hyvinvoinnista. Mutta suomalaisista vanhuksista nämä ministerit eivät välitä pätkän vertaa!

Poliisin tietoon on tullut viime viikkoina kymmeniä tapauksia, joissa iäkkäiltä ihmisiltä on anastettu lompakko ja pankkikortti pankkiautomaatilla käynnin jälkeen.


Tileiltä on nostettu yhteensä kymmeniä tuhansia euroja. Tunnusluku on saatu tietoon olan yli kurkkimalla.

Tapauksia on tullut ilmi ainakin Turussa, Jyväskylässä, Tampereella ja Seinäjoella.

Lompakkoa ei ole viety automaatilla, vaan tekijöiksi epäillyt kaksi miestä ovat seuranneet vanhusta esimerkiksi kauppaan. Siellä toinen on kiinnittänyt vanhuksen huomion muualle ja samanaikaisesti toinen on vienyt laukusta lompakon.

Poliisin mukaan toiminta on ollut tehokasta ja nopeaa. Pankkikortin anastuksen jälkeen tili on nostettu tyhjäksi muutamassa minuutissa.

Tutkinnassa on saatu selville, että tekijät ovat ulkomaalaisia noin 30-40-vuotiaita miehiä. Heillä on tummat hiukset ja päässä lippalakki. Joissakin tapauksissa mukana on ollut myös nainen.

Rikoskomisario Vesa Aaltosen mukaan samojen miesten epäillään liikkuneen eri puolilla maata, mutta myös muita tekijöitä saattaa olla.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tapauksista tai niihin liittyvistä havainnoista viipymättä lähimmälle poliisille, jotta tekijät saataisiin nopeasti kiinni. STT/Kaleva


1 kommentti:

Arvo Suomalainen kirjoitti...

Aina vaan tuntuu jatkuvan, eikä ulkomaalaisen oloisia saada koskaan kiinni:
"71-vuotiaan naisen pankkikortti vietiin
(15.01 20:15) 71-vuotiaan naisen lompakko ja siinä ollut pankkikortti varastettiin Harjavallassa tiistaina aamulla. Pankkikorttia yritettiin käyttää osuuspankin automaatilla, mutta nosto ei onnistunut. Nainen kävi automaatilla ennen anastusta. Ulkomaalaisen oloinen mies, joka vei lompakon pyöräkelkan korista on noin 170-senttinen ja kapeakasvoinen. Hänellä oli yllään beigevärinen toppatakin mallinen takki ja päässä tummanharmaa suippomallinen pipo. Havaintoja tekijästä, tämän kaverista sekä kulkuneuvosta voi soittaa poliisille numeroon 071 874 7555."