torstai 6. maaliskuuta 2008

EK: Yhä useampi työpaikka jää täyttämättä


Elinkeinoelämän keskusliitto naukuu taas työvoimapulaa. On se kummallista, että samaan aikaan voi olla 450000 työtöntä ja työvoimapula. Luulisi noista työttömien määrästä löytyvän tekijöitä. Tilanne on vain se, että EK:n kuvailemiin paikkoihin ei löydy tekijöitä, koska niistä duuneista maksettavalla palkalla ei elä, ainakaan eteläisessä Suomessa, jossa asuminen on niin kallista. Lisää liksaa, niin johan alkaa tekijöitä löytyä. Tätä EK:n työvoimapulamantraa hokevat kaikki päättäjätkin, arvopresidenttimme etunenässä. Mantraa, jonka mukaan ihmisillä pitäisi olla neljä työpaikkaa-Ameriikan mallin mukaan- ja niillä neljälläkään ei elä normaalisti. Tämä työperäinen köyhyys on päättäjien mielestä hieno asia, siihen kaikki tähtäävät puoluekannasta riippumatta.

Työvoimapulasta kärsivät niin palvelut, teollisuus kuin rakentaminenkin. Kaikkein yleisimpiä rekrytointivaikeudet olivat rakennusalalla, jossa työvoimapulasta kärsi 58 prosenttia yrityksistä. Henkilömäärällä mitattuna työvoimapula oli pahin palvelualoilla, joissa oli syys-lokakuussa 19 000 vaikeasti täytettävää työpaikkaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n raportin tehnyt asiantuntija Satu Ågren ennakoi, että osaavan työvoiman hankinta vaikeutuu entisestään lähivuosina. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen huippu ajoittuu lähelle vuosikymmenen vaihdetta.

EK:n jäsenyrityksiin palkattiin viime vuonna yli 60 000 uutta työntekijää. Yrityksiin palkatuista henkilöistä 90:llä prosentilla oli loppututkinto ammattiopistosta, ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta.

EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen pitää rekrytointiongelmia hälyttävinä. Hän sanoo työvoimapulan pahenevan sellaista vauhtia, etteivät yksittäiset konstit enää riitä muuttamaan suuntaa. Hänen mukaansa muun muassa työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan aiempaa enemmän.

Työelämän ja työtehtävien muuttuessa myös aikuiskoulutuksen tarve kasvaa jatkuvasti. EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen pitää tärkeänä, että hajallaan olevat aikuiskoulutuksen voimavarat saadaan koottua yhteen ja palvelemaan työelämän tarpeita.

YLE Uutiset

Ei kommentteja: