lauantai 8. syyskuuta 2007

Ulkomaalaisvirasto arvostelee kirkon toimia


Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelema Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorio kritisoi kirkon asettumista lain yläpuolelle laittoman maahantulijan karkottamisjupakassa. Kirkko piilotteli käännytyspäätöksen saanutta naista vedoten humanitaarisuuteen, mutta rikkoi samalla lakia. Ulkomaalaisvirastolla on kyllä itselläänkin syytä miettiä toimintatapojaan, kun eivät saa tuomittuja somalirikollisia karkotettua. Ulkomaalaisvirasto on onnistunut vain hampaattomien mummojen ja naisten karkotuksissa, muttei selvien rikollisten. Kirkolla on jo toinen paljastunut käännytettävä, Kuopion kirkon suojissa majaileva sudanilanen Anna Ladon. Lue myös: Iranilaisnaisen karkotusta ei toistaiseksi panna täytäntöön

Ulkomaalaisviraston ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan kirkko käyttää mediaa hyväkseen vaikuttaakseen turvapaikanhakijoiden kohtaloon. Savon Sanomien ja Keskisuomalaisen haastattelema Vuorio viittaa Iranin kurdi Naze Aghain tapaukseen.Turun Mikaelin seurakunta otti naisen suojiinsa kesällä, kun hän oli saanut kielteisen päätöksen ensimmäisestä turvapaikkahakemuksestaan. Helsingin hallinto-oikeus keskeytti Aghain käännytyksen eilen. Käännytysasiaa käsitellään hallinto-oikeudessa mahdollisesti vasta ensi vuoden puolella. Ylijohtaja Vuorio pitää oikeuden ratkaisua normaalina, mutta ihmettelee kirkon roolia.- Seurakuntien tehtävänä ei ole neuvoa, millaisia päätöksiä meidän pitäisi tehdä.Vuorion mukaan jokaista turvapaikanhakijaa pitää käsitellä yhdenmukaisesti riippumatta median ja hakijaa tukevien tahojen määrästä.Naze Aghai on kertonut paenneensa kotimaastaan vainoa, kidutusta ja järjestettyä avioliittoa. STT

Ei kommentteja: