torstai 13. syyskuuta 2007

Halosen DDR-ihannointi ei yllätä professoria


Presidenti Halosen DDR-lobbaus ja ihannointi 70-80-luvuilla ei yllätä Suomen Akatemian tutkijaa. Taitaa Halonen olla hyvissäkin väleissä tuon "tutkijan" kanssa, ettei vaan olisi tilattu kannanotto? Siis tuhansien ihmisten murhat kylmänsodan aikaan Berliinin muurilla on hyväksyttävä, joskin valitettava tapahtuma, jonka ihannoinnista ei pidä ketään rangaista, vaan palkita hyvällä viralla. Näin siis Suomessa vielä tänäkin päivänä. Lue myös: Halosen toiminta luultua aktiivisempaa.

Hentilän arvion mukaan uutisella ei ole merkitystä Haloselle Suomen nykytilanteessa.

- Koko tunnustamiskomitealla ei ole ollut suurta merkitystä Suomen ulkopolitiikalle. Kekkonen ei sen takia muuttanut linjaansa.

Hentilä muistaa Halosesta hauskan yksityiskohdan, joka osaltaan kertoo Kekkosen vankkumattomuudesta.

- Halonen oli mukana delegaatiossa Kekkosen luona vaatimassa, että Kekkonen tunnustaisi DDR:n. Kekkonen heitti hänet tylysti ulos. Hauskaa sinänsä, sillä se oli Halosen ensimmäinen tapaaminen Tamminiemessä.

Hentilän mukaan tunnustamiskomitea kuvasti Suomessa laajaa kansalaismielipidettä. Iltalehti

Ei kommentteja: