sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Työministeriö haalii moniosaajia EU-tuella


Työministeri Tarja Cronbergin tavoitteena on monikulttuurisempi Suomi. Tavoitteeseen päästäkseen hän haalii työvoimapulan varjolla lisää edellisessä blogissanikin mainittuja "opiskelijoita" ympäri maailmaa. On se kumma, ettei tekijöitä löydy suomalaisista, vaikka koko ajan koulutetaan. Onko vaan niin, että yhä suurempia ja suurempia voittoja tavoittelevat yritykset haluavat huonommalla palkalla tulevia ulkomaalaisia, mutta ei ns. normipalkalla tulevia suomalaisia?

Työministeriö ryhtyy ohjaamaan EU-rahoilla TE-keskusten ulkomaisen työvoiman hankintaa. Useilla TE-keskuksilla on ollut aiemmin omia värväysretkiä ulkomaille.

Nyt laajin hanke on vireillä Itä-Suomessa, jossa viisi TE-keskusta ryhtyy yhdessä hankkimaan työntekijöitä. Itä-Suomi kaipaa sairaanhoitajia sekä rakennus-, metalli- ja kuljetusalan työvoimaa. Tavoitteena on saada neljässä vuodessa noin tuhat tulijaa kotimaasta tai ulkomailta. Tavoite on viitteellinen.

Työministeriö ei ole asettanut tavoitteita siitä, kuinka paljon väkeä pitäisi seitsemässä vuodessa maahan hankkia. Vuodenvaihteessa hanke siirtyy sisäministeriön johtamaksi.

Kaiken takana on hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma tavoitteineen. Kasvukeskuksissa on puutetta työntekijöistä. Pula-aloja ovat etenkin rakennus-, metalli-, kuljetus- sekä palveluala.Kaleva

Ei kommentteja: