tiistai 31. heinäkuuta 2007

Eduskunnalle kirjallinen kysymys venäläisten kiinteistökaupoista


Ruokolahtelaisen kunnanvaltuutetun Suna Kymäläisen kansalaisadressi on saanut jatkoa eduskunnalle jätetystä kirjallisesta kysymyksestä. Kysymyksessä perätään vastavuoroisuutta, sillä suomalaiset eivät voi ostaa kiinteistöjä esim. Venäjän Karjalasta.

Eduskunnalle kirjallinen kysymys venäläisten kiinteistökaupoista

31.7. 10:38

VALKEALALAINEN kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk.) on jättänyt tänään eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen EU:n ja ETA-alueiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistöjen hankinnasta Suomessa.

Laukkasen kirjallinen kysymys on muotoiltu näin:

"Onko hallitus suunnittelemassa toimia, joilla rajoitetaan EU:n ja ETA -alueen ulkopuolisten yritysten ja kansalaisten kiinteistöjen ostamista Suomesta tai edellytetään vastavuoroisuutta ja samankaltaista käytäntöä kiinteistökauppoihin Suomen sekä EU ja ETA-alueen ulkopuolisten maiden välillä?"

Laukkanen perustelee kysymystään sillä, että venäläiset yritykset ja yksityiset sijoittajat ostavat aktiivisesti kiinteistöjä Suomesta. Varsinkin Itä- ja Kaakkois-Suomen vapaa-ajan asuntojen markkinat ovat Laukkasen mukaan kuumentuneet venäläisten ostobuumin seurauksena nostaen samalla merkittävästi hintatasoa. Etelä-Saimaa koko juttu.


Ei kommentteja: