torstai 21. elokuuta 2008

Muslimiyhteisön johtomies tuomiolle pahoinpitelystä Joensuussa!


Ei päivää, ettei kantaudu uutisia mamujen rikoksista ja rötöksistä ympäri maata! Nyt asialla muka sivistynyt muslimimaahanmuuttaja, mutta todellisuudessa sivistys jää oman tyttärensä ja muiden potkimiseen, pieksemiseen ja uhkailuun! Ja tällaisten kanssa muka pitäisi olla yhteistyössä! Ai niin, tämähän on sitä kulttuuria, jota peräänkuulutetaan kukkahattutätien ja kettutyttötoimittajien ja -ministerien toimesta! Minä taas vastaavasti peräänkuuluttaisin sitä imaamin nimeä julkisuuteen, koska ei ollut salainen oikeudenkäynti. Nimet esiin!


Muslimiyhteisön johtomies taas tuomiolla Joensuussa
21.8.2008 11:07
Miestä syytetään pahoinpitelystä.
Reilut puoli vuotta
sitten 45-vuotias Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin kuuluva
joensuulaismies tuomittiin entisen vaimonsa uhkailusta. Hän oli uhannut tappaa
entisen vaimonsa. Mies kuuluu Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin.
Asiasta kertoo Karjalainen.
Nyt mies oli tuomiolla syytettynä
pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta. Mies
tunkeutui entiseen kotiinsa, jossa olivat hänen vuosina 1990 ja 1991 syntyneet
tyttäret sekä vieraana ollut nuorukainen.
Mies pahoinpiteli nuorempaa
tytärtään potkimalla tätä jalkoihin useita kertoja jalkoihin. Vieraana ollutta
miestä hän pukkasi päällään.
Miehelle tuomittiin 60 päiväsakkoa. Lisäksi
pahoinpitelemälleen tyttärelle isän on korvattava kivusta ja särystä 600 euroa
sekä henkisestä kärsimyksestä 800 euroa. Kotirauhan rikkomisen osalta miehen on
korvattava toiselle tyttärelleen henkisestä kärsimyksestä 500 euroa ja entiselle
vaimolleen 300 euroa.

IL

Ei kommentteja: