perjantai 11. huhtikuuta 2008

Romanit osallisena eläkeläisen tilin tyhjennyksessä


Valtaväestöön kuuluva mies tyhjensi eläkeläisen tilin Lapin kunnassa. Osallisena olivat myös romanipariskunta, jotka olivat ensin urkkineet eläkeläiseltä tilitiedot tämän kotoa varastetulla tiliotteella. Taas on oikein urakalla kustu silmään! Älkää nyt hyvät vanhukset ja muutkaan eläkeläiset päästäkö näitä huijareita koteihinne, sillä varmaakin varmempaa on, että jotain tapahtuu, tai tavaraa/rahaa katoaa!


11.4.2008 15:57

Rauman poliisi tutkii petossarjaa, jossa Lapin kunnassa asuvan eläkeläismiehen pankkitililtä on nostettu 5 300 euroa.

Apuna on käytetty väärennettyä ajokorttia.

Nostoja on tehty Turussa, Raisiossa, Naantalissa, Harjavallassa ja Helsingissä maaliskuun viimeisen ja huhtikuun 8. päivän välillä.

Poliisin mukaan miehen tiliin oli päästy käsiksi siten, että tuntematon pariskunta oli tullut eläkeläisen kotiin pyytäen päästä soittamaan puhelua. Puhelun soitettuaan he olivat poistuneet. Myöhemmin mies oli huomannut myös tiliotteensa kadonneen.

Kolmas henkilö tyhjensi tilin

Poliisi epäilee, että asialla oli romanipariskunta, sillä naisella oli yllään musta samettinen kokohame. Molemmat olivat noin 40-vuotiaita. He olivat liikkeellä viininpunaisella farmariautolla.

Kumpikaan heistä ei mennyt pankkeihin itse, vaan nostot teki iäkkäämpi mies, joka käytti eläkeläisen nimiin kirjoitettua väärennettyä ajokorttia. Mies on noin 180 senttiä pitkä ja hoikka. Hän on kalju otsalta ja päälaelta, ja hänellä on valkoinen parta. Hän käytti kultasankaisia silmälaseja.

Havaintoja epäillyistä voi ilmoittaa Rauman poliisille numeroon 071 8746100.

STT/Iltalehti

Eläkeläisen tililtä vietiin 5 300 euroa

(11.04 14:33) Lappilaiselta eläkeläiseltä katosi tililtä 5 300 euroa maalis-huhtikuun vaihteessa. Rahat nostettiin väärillä henkilöpaperilla eri kaupungeissa. Väärällä henkilötunnuksella esiintynyt, valtaväestöön kuuluva mies on noin 175-180 senttiä pitkä, hoikka, harmaatukkainen ja valkopartainen. Lisäksi mies on sekä päälaelta että otsalta kaljuuntunut ja hänellä oli kultasankaiset silmälasit. Miehen oikea käsi oli liikkumaton. Tilitietojen hankkijaksi epäillään noin 40-vuotiasta romanipariskuntaa, joka halusi soittaa eläkeläisen asunnosta puhelun maaliskuun lopulla. Mahdolliset vihjeet voi soittaa Rauman rikospoliisille numeroon 071 874 6100. SKK

Ei kommentteja: