torstai 24. huhtikuuta 2008

Nigerialaisen ja amerikkalaisen myymä vahva heroiini tappoi kaksi Helsingissä


Taas ovat moniosaajat olleet liikkeellä. Pitkään Suomessa asuneet nigerialainen ja amerikkalainen (tod.näk. myös nigerialainen), toivat Suomeen vahvaa heroiinia ja levittivät sitä pääasiassa Helsingissä. Kaksi helsinkiläistä narkkaria kuoli, mikä sinällään ei ole paha asia, mutta pahaa siinä on se, että nämäkin kulttuurinrikastuttajat saavat taas ilmaisen täysihoidon muutenkin täydessä vankilassa. Saunan taakse...

Helsinki, STT
Poliisi on saanut kiinni liigan, jonka epäillään tuoneen maahan kymmeniätuhansia käyttöannoksia erittäin vahvaa heroiinia. Poliisin mukaan aine on aiheuttanut alkuvuonna Helsingissä kaksi kuolemaa ja useita muita vakavia yliannostuksia. Molemmat kuolleet ovat helsinkiläisiä 30-40-vuotiaita miehiä.
Poliisi epäilee aineen maahantuonnista ja levityksestä yli kymmentä ihmistä, joista viisi on vangittu törkeästä huumausainerikoksesta.
Kahden ulkomaalaisen pääepäillyn uskotaan tuoneen maahan 1,5 kiloa heroiinia, jotka on myyty pääasiassa Helsingissä. Pääepäillyt ovat kotoisin Nigeriasta ja Yhdysvalloista, mutta he ovat asuneet pitkään Suomessa.
Poliisin mukaan suomalaiset liigan jäsenet ovat levittäneet ainetta eteenpäin. Poliisi on takavarikoinut noin 200 grammaa heroiinia ja kymmenientuhansien eurojen arvosta eri maiden rahaa.
- Tämän hetken tietojen mukaan koko organisaation yläpää on saatu selville. Alhaaltapäin levitysporras on hyvin laaja, sanoo tutkinnanjohtaja Jari Pynnönen. TS/STT

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kulttuurin rikastuttajat saunantaakse.., entäs ne omat suomipojjat, jotka rikastuttivat omaa suomikulttuuria huolehtien jakelusta ?

Arvo Suomalainen kirjoitti...

Joo, ei tulis kyllä yhtään ikävä niitäkään!