perjantai 11. huhtikuuta 2008

Diplomaatteja epäillään kotiorjien pidosta Suomessa


Jonkin kolmannen luokan maan diplomaattien epäillään pitäneen kotiorjia Suomessa! (Mikä ...kele siinä on, ettei voi maan nimeä julkaista!?) On aikoihin eletty, tällainen maa pitäisi listata ulos samantein diplomaattistatuksesta ainakin täällä Suomessa, mielummin koko maailmassa! Kohta tähänkin uutiseen kommentoi tietysti joku kolmannen luokan moku-uskovainen hyysäri-viranomainen selityksineen, että se kuuluu "kulttuuriin", ei sitä saa kritisoida!

Kahden diplomaattisen edustuston työntekijän epäillään pitäneen kodeissaan työvoimaa orjuutta muistuttavissa olosuhteissa Suomessa.

Sanomalehti Keskisuomalaisen tietojen mukaan Suomessa asuneet ulkomaalaiset diplomaatit ovat rajoittaneet työntekijöidensä liikkumista ja teettäneet näillä hyvin pitkää päivää.

Lehden mukaan uhreiksi joutuneet kaksi naista pääsivät itse pakenemaan työnantajiensa luota.

Keskisuomalaisen haastattelema ulkoministeriön lakimies Sinikka Malmberg kertoo, että toinen tapauksista on poliisitutkinnassa ja siitä epäilty henkilö puolisoineen on poistunut maasta. Toinen uhreista on Suomessa ihmiskaupan uhrien suojajärjestelmän piirissä.

Vastaavanlaisia ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapauksia on tullut Suomessa aiemmin ilmi lähinnä etnisissä ravintoloissa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tullut ilmi lukuisia tapauksia, joissa kehitysmaista tulleiden edustustojen henkilökunta on tuonut lähtömaastaan erilaisia apulaisia.

(MTV3-STT)

Ei kommentteja: