maanantai 21. heinäkuuta 2008

Maahanmuuttaja pahoinpiteli taas Turussa


Koskahan saisin kerrotuksi tälläkin foorumilla parempia uutisia, kuin mitä nämä ainaiset pahoinpitelyt, raiskaukset, murhat, ryöstöt jne.? Mutta Suomi on mennyt tällaiseksi, kiitos johtavien viranomaisten hyysäävän politiikan, joka johtaa pian siihen, että Suomessakin on paikkoja, joihin ei ihonväriltään vaalea uskalla turvallisuutensa vuoksi mennä. Tosin Turussa taitaa olla tilanne tietyillä alueilla jo sellainen. Hyvää vauhtia ollaan Helsingin Vuosaaressakin jo siihen pisteeseen menossa. Valitettavasti.

Vastaantulija pahoinpiteli miehen Turussa

Vastaantulija löi nuorta miestä kasvoihin Läntisellä Rantakadulla maanantain vastaisena yönä. Vuonna 1989 syntynyt turkulaismies käveli Aurajoen rantaa puoli viideltä aamuyöllä, kun vastaantulija kävi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyn seurauksena uhri kaatui maahan ja loukkasi silmäkulmansa ja niskansa. Pahoinpitelijä poistui paikalta ennen poliisipartion paikalle saapumista. Uhri toimitettiin ambulanssilla ensihoitoon. Turun poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja välikohtauksesta. Pahoinpitelijä on tummaihoinen ja tukeva. Kaljun miehen pituus on noin 180 senttiä. Hänellä oli tapahtumahetkellä päällään valkopunaraidallinen kauluspaita ja farkkusortsit. Tiedot voi ilmoittaa poliisin numeroon 071 874 6805. Turun Sanomat


Ei kommentteja: