perjantai 29. elokuuta 2008

Oliko ihan oikeansuuruiset tuomiot?


Teinitytsy järjesti äitinsä palkkamurhan, joka sitten epäonnistui, kun uhri pääsi pakenemaan parvekkeelle ja soittamaan apua. Teon tilannut sai vain viisi vuotta ja varsinainen tekijä pääsi syyntakeettomana kuin koira veräjästä. Yksi asiaan sekaantunut tuomittiin seitsemäksi vuodeksi ehdottomaan. Olisin itse kyllä tuominnut toisin, jos olisin tuomari! Taas kerran tässäkin uutisoinnissa pistää silmään se, että jos tekijöinä olisi ollut ulkomaalaistaustaisia, nimiä ei olisi julkaistu! Nyt kun tekijöinä supisuomalaisia, nimet ovat isolla! Kuvassa jutussa rahallisesti hyötyvien joukkio, ja tekovälineen malli!

Äitinsä palkkamurhan tilannut tyttö sai viisi vuotta vankeutta

Hankkeeseen suostunut mies sai seitsemän vuotta murhan yrityksestä

STT, JANNE HUUSKONEN

Helsinki Helsingin käräjäoikeus antoi perjantaina tuomiot niin sanotussa äidin palkkamurhajutussa. Äitinsä surmaamisen tilannut teinityttö sai viisi vuotta vankeutta. Tuomio tuli muun muassa yllytyksestä murhan yritykseen nuorena henkilönä. Kovimman tuomion, seitsemän vuotta vankeutta, sai murhaa yrittänyt nuori mies.

Tytär taivutti 19-vuotiaan miehen mukaan hankkeeseen lupaamalla henkirikoksesta palkkioksi 30 000 euroa. Hän kuvaili miehelle äitinsä tuntomerkit, neuvoi osoitteen ja antoi asunnon avaimen. Oikeuden mukaan tuolloin 16-vuotias tyttö otti asian puheeksi useita kertoja.

Mies suunnitteli henkirikosta kaverinsa kanssa noin kahden viikon ajan. Kaverin hän houkutteli mukaan lupaamalla palkaksi rahaa.

Kolme miestä lähti äidin asunnolle Helsingin Pasilaan tammikuussa. Mukana heillä oli varsijousi, puukko ja nikotiinia sisältävä myrkkyruiske. Kaksi miehistä hankkiutui sisälle asuntoon peitetarinan avulla. Yksi jäi odottamaan rappuun.

Sisällä toinen ampui naista varsijousella päähän, minkä jälkeen teko oli tarkoitus viimeistellä puukolla ja ruiskeella. Henkirikos jäi kuitenkin yritykseksi, kun uhri pakeni parvekkeelle.

Oikeus katsoi, että asuntoon tunkeutuneet miehet syyllistyivät murhan yritykseen. Liipaisimesta vetänyt oli mielentilatutkimuksen mukaan syyntakeeton, ja oikeus jätti hänet ilman rangaistusta. Sen sijaan Teddy Henri Mikael Kaksonen, 19, sai seitsemän vuoden tuomion.

Puolustus myönsi tapon yrityksen. Sen mukaan teko ei ollut vakaasti harkittu. Oikeuden mielestä tappamiseen ryhtyminen palkkiota vastaan oli erityisen törkeää.

Äidille 11 000 euron korvaukset

Rapussa odottanut, mutta tekovälineet sisältävän kassin kantanut 21-vuotias Janne Hannu Kalevi Saikanmäki sai kolme vuotta avunannosta murhan yritykseen.

Oikeuden mukaan mies tiesi murhasuunnitelmasta ja oli luvannut ottaa syyt niskoilleen 10 000 eurosta. Vasta matkalla asunnolle hän tajusi, että tosi on kyseessä.

Viisikko majaili ennen murhayritystä asunnossa Espoossa, jossa valmistettiin myrkkyliuos. Asunnon haltija sai vuoden ehdollista avunannosta murhan yritykseen.

Tuomitut määrättiin maksamaan uhrille 11 000 euron korvaukset kärsimyksestä, kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta. Aamulehti

Ruotsalaista mamua epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä Suomessa


Edelleen vain ihmettelen, miksei asioista voida puhua niiden oikeilla nimillä! Tässäkin tapauksessa varmaakin varmempaa on se, että laittoman maahantulon järjestäjä on etniseen en... eiku vähemmistöön kuuluva Ruotsin kansalaisuuden saanut mamu, joka järjestelee näitä maahantuloja sekä palkkatyökseen, että myös islamin leviämisen edistämiseksi. On ihmeellistä lukea tällaista ja havaita, että viranomaiset eivät puutu asiaan, muuta kuin laittoman maahantulon osalta. Kun oikea termi olisi islamin invaasion edistäminen ja uskonnollisen propagandan levittäminen!

Ruotsalaismiehen epäillään junailleen irakilaisperheen Suomeen
29.8.2008 13:40

Irakilaisperheen laittoman maahantulon järjestämistä koskeva esitutkinta on edennyt loppusuoralle Lapin rajavartiostossa.

Järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuuluvan ruotsalaismiehen epäillään järjestäneen perheelle maksua vastaan väärennetyt passit. Lisäksi hän järjesti irakilaisille matkan Syyriasta Venäjälle sekä sieltä edelleen Suomeen, Norjaan ja Ruotsiin vuonna 2006.

Rikoksesta epäilty on vangittu, ja hän on Puolan viranomaisten hallussa.

Esitutkinta aloitettiin maaliskuussa 2006, kun nelihenkisen irakilaisperheen äiti ja nuorempi tytär saapuivat Venäjältä Raja-Joosepin kautta Suomeen. Samaan aikaan perheen vanhempi tyttö ja poika tulivat Venäjältä Norjaan.

Suomeen saapuneet irakilaiset hakivat turvapaikkaa. He kuitenkin katosivat sijoituspaikastaan. Koko perhe päätyi Ruotsiin, josta se palautettiin Suomeen tammikuussa 2007.

Perheen jäseniä on kuultu törkeän laittoman maahantulon järjestämisessä todistajina.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan lähiaikoina.

STT

Raiskausten määrä noussut hälyttävästi!


Raiskausten ja muun väkivallan tekojen määrä on noussut hälyttävästi. Viranomaiset tunnustavat tämän, mutta eivät tee asialle mitään, vaikka sille olisi selkeitä ratkaisuja; maahanmuuttajien määrää on rajoitettava tuntuvasti, jotta tästä kierteestä päästään eroon!

Helsingin Sanomat:
Väkivaltarikoksia tehdään enemmän kuin koskaan
29.8.2008 10:00

Naisten osuus tekijöistä on lisääntynyt.

Pahoinpitelyitä tuli poliisin tietoon viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden vertailussa olivat mukana tiedot vuodesta 1938. Poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyiden määrä on kasvanut yhtäjaksoisesti jo vuosien ajan.

Kuitenkin vuosien 2006 ja 2007 välillä tapahtui poikkeuksellisen suuri harppaus. Kaikki pahoinpitelyrikokset lisääntyivät yhteensä 12 prosenttia, törkeät pahoinpitelyt 16.

Poliisi selittää muutosta monilla tekijöillä.

- Alkoholin kulutus on lisääntynyt. Se on näkynyt meillä selkeästi. Esimerkiksi naisten osuus tekijöistä on kasvanut, sanoo Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja, rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin Sanomissa.

Pahoinpitelymäärien pitkäaikainen nousu johtuu myös ilmoitusalttiuden kasvusta, poliisin tehostuneesta toiminnasta, valvonnan lisääntymisestä julkisilla paikoilla ja lakimuutoksista.

- Todellinen väkivalta on kuitenkin myös lisääntynyt, Tolvanen sanoo.

Pahoinpitelyiden määrä nousee edelleen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammi-kesäkuussa tuli ilmi kaksi prosenttia enemmän pahoinpitelyrikoksia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Törkeitä pahoinpitelyitä poliisi kirjasi kuitenkin vähemmän kuin edellisvuonna.

Yli 25 vuotta väkivaltarikosten parissa töitä tehnyt Tolvanen sanoo, että teot ovat myös raaistuneet.

Myös raiskauksia tuli poliisin tietoon ennätysmäärä. Raiskauksia kirjattiin yli 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

IL

Suomi suhtautuu kielteisesti Venäjään kohdistuviin sanktioihin, vai miten se oli?


Tarja Halonen tiesi ennen muuta valtiojohtoa Venäjän aikomuksista Georgian ja sen maakunnan, Abhasian suhteen. Halonen siis tiesi, koska Putin/Medvedev oli soittanut hänelle, muttei kertonut kenellekään, sillä Putin/Medvedev oli kieltänyt Halosta kertomasta. Nyt yllättäen uutisoidaan, että Suomi suhtautuu kielteisesti, joka oikeasti tarkoittaa, että Halonen suhtautuu kielteisesti sanktioihin! Eikö tästä Halosesta oikeasti päästä eroon, vaikka ilmeistä valtiopetosta on havaittavissa?

Suomi suhtautuu kielteisesti Venäjään kohdistuviin sanktioihin
29.8.2008 13:30 (Päivitetty 29.8.2008 14:19)

Suomi suhtautuu kielteisesti Venäjään kohdistuviin sanktioihin.

Tasavallan presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokouksessa linjattiin, että sanktiot johtaisivat vastatoimikierteeseen, josta ulospääsy olisi vaikeaa. Suomi pitää tärkeänä, että EU löytää yhtenäisen linjan suhteessa Venäjään.

Suomen lähtökohtana on Georgian itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Suomi ei siten hyväksy Venäjän tunnustusta Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyydelle. IL

torstai 21. elokuuta 2008

Suomen armeijan kypärät eivät kelpaa pyörämarsseille suojakypäräksi!


Ei hyvänen aika, millaista jeesustelua taas! Joku kukkahattu on keksinyt mielestään hyvän idean, kun ei muutakaan tekemistä ole, ottaa selvää armeijan kypäristä, soveltuvatko ne pp-marsseilla käytettäviksi! Jumalauta, ne on tehty suojaamaan taistelutilanteessa! Pitäisikö siis taistelijan pyöräillessä käyttää pp-kypärää ja ottaa se pois päästä, kun tulee hälytys ja vaihtaa taistelijan kypärään, tä, hä? Voivoivoivoi sentään! Ja Ruotsissa on tehty oikein testi. Ruotsissa muuten oli takavuosina sotilailla hiusverkkojakin, siis miespuolisilla.


Armeijan kypärät eivät kelpaa pyöräilyyn
21.8.2008
13:57
Tällä hetkellä varuskunnat päättävät itse, käyttävätkö
taistelukypäröitä pyöräillessä.
Suomen armeijan käyttämät komposiittikypärät
eivät Ruotsissa tehtyjen testien mukaan sovellu pyöräilykäyttöön. Esimerkiksi
kypärän solki on todettu vääränlaiseksi. Asiasta kertoo Kainuun
Sanomat.
Pääesikunnan kesäkuun lopussa antaman asiakirjan mukaan
puolustusvoimilla on erityinen velvollisuus lakien noudattamiseen, vaikka ne
olisivat suositusluonteisia. Kypäräpakko on kirjattu lakiin, mutta sen
rikkomisesta ei rangaista.
Nyt varuskunnat odottavat Pääesikunnan linjausta
pyöräilystä. Tällä hetkellä ne soveltavat omia ohjeitaan taistelukypärien
käyttöön.
Lehden haastatteleman Pääesikunnassa palvelusturvallisuudesta
vastaavan everstiluutnantti Hannu Kärkkäisen mukaan ongelmaan on kolme
ratkaisua. Lakimuutoksella puolustusvoimille voitaisiin antaa
poikkeamismahdollisuus nykyisestä kypäräpakosta.
Nykyistä lakia voitaisiin
myös tulkita suosituksena, josta voidaan poiketa. Kolmas vaihtoehto on
pyöräilykypärien hankkiminen kaikille puolustusvoimien palveluksessa polkeville.
Tämä vaihtoehto ei vaatisi uusia lakitulkintoja tai -muutoksia.
Pääesikunnan
kypäräselvitykset valmistuvat ensi vuoden puolella.

IL

Muslimiyhteisön johtomies tuomiolle pahoinpitelystä Joensuussa!


Ei päivää, ettei kantaudu uutisia mamujen rikoksista ja rötöksistä ympäri maata! Nyt asialla muka sivistynyt muslimimaahanmuuttaja, mutta todellisuudessa sivistys jää oman tyttärensä ja muiden potkimiseen, pieksemiseen ja uhkailuun! Ja tällaisten kanssa muka pitäisi olla yhteistyössä! Ai niin, tämähän on sitä kulttuuria, jota peräänkuulutetaan kukkahattutätien ja kettutyttötoimittajien ja -ministerien toimesta! Minä taas vastaavasti peräänkuuluttaisin sitä imaamin nimeä julkisuuteen, koska ei ollut salainen oikeudenkäynti. Nimet esiin!


Muslimiyhteisön johtomies taas tuomiolla Joensuussa
21.8.2008 11:07
Miestä syytetään pahoinpitelystä.
Reilut puoli vuotta
sitten 45-vuotias Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin kuuluva
joensuulaismies tuomittiin entisen vaimonsa uhkailusta. Hän oli uhannut tappaa
entisen vaimonsa. Mies kuuluu Pohjois-Karjalan muslimiyhteisön johtohenkilöihin.
Asiasta kertoo Karjalainen.
Nyt mies oli tuomiolla syytettynä
pahoinpitelystä, lievästä pahoinpitelystä ja kotirauhan rikkomisesta. Mies
tunkeutui entiseen kotiinsa, jossa olivat hänen vuosina 1990 ja 1991 syntyneet
tyttäret sekä vieraana ollut nuorukainen.
Mies pahoinpiteli nuorempaa
tytärtään potkimalla tätä jalkoihin useita kertoja jalkoihin. Vieraana ollutta
miestä hän pukkasi päällään.
Miehelle tuomittiin 60 päiväsakkoa. Lisäksi
pahoinpitelemälleen tyttärelle isän on korvattava kivusta ja särystä 600 euroa
sekä henkisestä kärsimyksestä 800 euroa. Kotirauhan rikkomisen osalta miehen on
korvattava toiselle tyttärelleen henkisestä kärsimyksestä 500 euroa ja entiselle
vaimolleen 300 euroa.

IL

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Taisikin olla mamu, joka puukotti!


Lisää tietoa tihkuu valtiomyönteisten medioiden sivuilta. Nyt on paljastunut, että se olikin grilliyrittäjän veli, joka puukotti asiakasta grillistä hakemallaan veitsellä. Voihan olla, että kulmahousuinen oli se saava osapuoli tässä taistelussa. Lisää uutisia odotellaan, josko valtiovallan käskyläismediat saisivat uutisoitua asioista niiden oikeilla nimillä, kuten että, maahanmuuttaja puukotti mustalaista, tai maahanmuuttaja puukotti alkuperäistä suomalaista. Näitä uutisia saadaan ehkä kuitenkin odotella!
EDIT 21.8.2008: Ei sitten ollutkaan kulmahousuinen vastapuolena puukotuksessa, vaan ihan supisuomalainen nuori mies! Kyllä tähänkin saadaan joku kukkahattu vielä selittelemään, että kaikki johtuu rasismista ja suomalaisesta keski-ikäisestä heterosta!


Nuori mies puukotettiin kuoliaaksi Helsingin Oulunkylässä sunnuntaina aamuyöllä.

Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 18-vuotiaan nuorukaisen, joka on alustavasti myöntänyt aiheuttaneensa kuoleman.

Puukotus sattui kauppakeskus Ogelin lähettyvillä olevan grillin ulkopuolella sulkemisaikaan noin kello 4.50.

Grilliyrittäjien ja pihalla olleiden välille syntyi riita

Grillissä olivat tuolloin työvuorossa 18-vuotias nuorukainen ja hänen yrittäjäveljensä. Rakennuksen ulkopuolella oli puolestaan paljon ihmisiä. Heidän ja grillin pöytiä ja tuoleja keräilleiden veljesten välille syntyi riitaa, joka yltyi käsirysyksi. Poliisin alustavien selvitysten mukaan kärhämään osallistui useita paikalla olleita.

Riidan päätteeksi 18-vuotias löi poliisin mukaan veitsellä paikalla ollutta 22-vuotiasta miestä kuolettavasti rintaan. Veitsen nuorukainen oli hakenut grillistä.

Silminnäkijät hälyttivät paikalle apua, ja uhria yritettiin tuloksetta elvyttää paikalla. Ambulanssin miehistö totesi miehen kuolleeksi.

Epäilty ja veli poistuivat kavereiden kyydissä

Hetkeä aiemmin paikalle oli tullut autolla kaksi veljesten ystävää hakemaan näitä töistä. Auton kuljettaja oli nähnyt tappelun ja mennyt auttamaan tovereitaan. Puukotuksen jälkeen veljekset ja heidän kaksi toveriaan poistuivat paikalta.

Miehet tavoitettiin kotvan kuluttua Pukinmäestä hampurilaisravintolan pihalta. Kiinniotettaessa he eivät tehneet vastarintaa.

Poliisi tutkii juttua muun muassa tappona ja pahoinpitelynä. Kiinniotettuina olleet grilliyrittäjä ja veljesten kaksi ystävää päästettiin vapaaksi sunnuntaina. Veljekset loukkaantuivat lievästi.

Poliisi pyytää paikalla olleita tai tapahtumasta muuten tietäviä ottamaan yhteyttä virka-aikana numeroon (09) 189 5332 ja muulloin numeroon (09)189 4002.

STT

Olisiko taas suorahousuiset asialla?


Ogelissa on surmattu nuori mies, ilmeisesti grillin työntekijä. Asialla ollut neljän miehen "seurue". Eli taas ovat nuoret eläkeläiset olleet todennäköisesti vauhdissa vaikkei STT ja Iltis sitä suoraan kerrokaan. Viimeksi samalla grillillä oli keväällä kahinaa, kun mahd. samat eläkeläiset olivat tuolloin tilanneet evästä ja tyylilleen uskollisena jättäneet maksamatta. Silloinkin oli puukkoja esitelty. Jos tuolloin olisivat poliisit puuttuneet asiaan ja laittaneet häiriköt johonkin uudelleenkoulutusleirille kukkahattutätien ja Miranda Vuolasrannan estelyistä huolimatta, olisi tältäkin turhalta surmalta vältytty!

Nuori mies pahoinpideltiin kuoliaaksi Helsingin Oulunkylässä


Hieman yli parikymppinen mies kuoli sunnuntain vastaisena yönä pahoinpitelyssä Mäkitorpantiellä Helsingin Oulunkylässä. Vuonna 1986 syntynyt mies tapettiin teräaseella.

Poliisi on ottanut kiinni teosta epäiltyinä neljä nuorta miestä.

Tilannetta oli edeltänyt kiistaa nuorison ja Oulunkylän ostoskeskuksen luona sijaitsevan grillin työntekijöiden välillä. Iltis/STT


keskiviikko 13. elokuuta 2008

Tuhansittain laittomia siirtolaisia Suomeen!



Kun sana kiirii maailmalla, että Suomesta saa turvapaikan löyhien viranomaistulkintojen vuoksi, on maahan alkanut saapua joukoittain laittomia maahantulijoita. Kun muualla, jopa Ruotsissa kiristetään rajoja, suomalaisviranomaiset, eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thors, sisäministeri Anne Holmlund ja oikeusministeri Tuija Brax vain antavat selviä merkkejä kaikille halukkaille rikollisille tulla maahamme veronmaksajien eläteiksi! Nyt tänä vuonna on jo tullut maahan vajaat parituhatta laitonta maahanmuuttajaa, joiden elämisen maksamme me, sinä ja minä, veronmaksajat!
Laittomien maahantulijoiden määrä kasvussa
13.8.2008 5:58
Keskisuomalaisen mukaan laittomia maahantulijoita saapuu
eniten Irakista, Venäjältä, Somaliasta ja Kiinasta.
Suomeen laittomasti
saapuneiden määrä uhkaa kaksinkertaistua viime vuodesta, kertoo sanomalehti
Keskisuomalainen.
Keskusrikospoliisin mukaan Suomeen saapui tammi-heinäkuun
välisenä aikana laittomasti reilu 1 700 ihmistä. Määrä on miltei yhtä
paljon kuin viime vuonna yhteensä. Mikäli kehitys kulkee loppuvuoden samaa
tahtia, tapaukset lähes kaksinkertaistuvat.
Suomeen tullaan laittomasti
eniten Irakista, Venäjältä, Somaliasta ja Kiinasta. Keskusrikospoliisin mukaan
useissa tapauksissa laittomasti maahan tulleet henkilöt hakevat myöhemmin
turvapaikkaa Suomesta. Suomi toimii laittomille tulijoille myös läpikulkumaana
Schengen-alueelle.
Neljännes laittomasti Suomessa tavatuista ulkomaalaisista
on Suomessa vain käymässä. Esimerkiksi tilastoissa näkyvistä venäläisistä monet
ovat ylittäneet viisumioloaikansa, ja Suomesta poistuessaan heidän havaitaan
olleen loppuajan laittomasti maassa.
STT/Iltalehti/Keskisuomalainen

torstai 7. elokuuta 2008

Romani-"raukkoja" ei kiinnostanut työnteko


Ei ollut romaneilla kiinnostusta rehelliseen työntekoon, kovasta halusta huolimatta. Sen sai kokea savolainen mansikanviljelijä, jonka tilalle lähetettiin Tampereelta lastillinen kerjäläisiä. Huolimatta siitä, että kaikki tehtiin heidän eteensä, hankittiin kuljetus ja ruokaa ja juotavaa, ei työnteosta vain tullut mitään. Tämän olisin voinut sanoa ja kertoa kokeilemattakin.


Kerjäläiset saivat töitä ja pikapotkut


Torikauppias Matti Valtakivi päätti auttaa Tammelantorilla pyörineitä romanialaisia kerjäläisiä. Hän lähetti heidät mansikanpoimijoiksi Pieksämäelle.

Seitsemän hengen romanialaisjoukko oli pyörinyt torin nurkilla toissa perjantaina. Ryhmän ainut englantia puhunut henkilö alkoi kysellä paikalle osuneelta Valtakiveltä, jos hänellä olisi ollut tarjota joukolle pientä työtä.

- Tiesin, että Savossa on ollut pulaa mansikanpoimijoista. Romanialaisille työ sopi, koska kaikki olivat kuulemma kotimaassaan olleet peltotöissä, Valtakivi kertaa tapahtumia.

Ryhmässä oli sekä miehiä että naisia, joiden ikähaarukka oli 25 - 65 vuotta. He kertoivat osaavansa auttavasti venäjää, mikä olisi eduksi mansikanpoiminnassa, jossa suuri osa työkavereista tulee juuri Venäjältä.

Valtakivi soitti viljelijä Ilpo Levalle tiedon poimijalähetyksestä. Valtakivi heitti autollaan viisi romanialaista Jämsään, josta heidät käytiin hakemassa Pieksämäelle. Loput matkustivat Tampereelta suoraan mansikkapellolle kuorma-autolla.


Haitarinsoitto olisi sujunut


Kerjäläisten työllistämiskokeilu loppui valitettavan lyhyeen, kun selvisi, ettei joukosta ollutkaan poimijoiksi.


- Toiset poimijat tulivat kertomaan aika äkkiä, ettei hommista tule mitään. Muutaman marjan taisivat laittaa suuhunsa, mutta vasuun niitä ei kertynyt. Oli vain sellaista pyörimistä ja istuskelua, kertoo viljelijä Leva Pieksämäeltä.


- Yhdestä romanialaisesta olisi korkeintaan ollut haitarinsoittajaksi pellonreunaan.


Romanialaisjoukolla ei ollut rahaa yösijan maksamiseen eikä ruuan ostoon, joten viljelijä katsoi parhaimmaksi laittaa heidät paluupostina Tampereelle. Osa sai autokyydin takaisin Tammelantorille, parille poimijakokelaalle Leva osti junaliput.


- En ollut itse hakemassa heitä Jämsästä. Jos olisin nähnyt porukan heti, niin olisin kyllä jättänyt sinne.


Mansikkatilan onneksi lisää poimijoita on jo saatu korjaamaan loppusatoa. Romanialaisten kerjäläisten työllistymisestä Tampereen seudulla ei ole uusia havaintoja. Aamulehti

perjantai 1. elokuuta 2008

Vain harva venäläinen pitää Medvedeviä todellisena Venäjän johtajana


No yllätys! Ei kai kukaan tosissaan pidä tuota Putinin marionettia todellisena Venäjän johtajana? Selvääkin selvempää on, että Putin pitää lankoja käsissään ja Medvedev vain esittää johtavansa. Että mua rasittaa nää muka-tutkimukset ja -kyselyt!

Moskova, STT
Vain aniharvat venäläiset pitävät presidentti Dmitri Medvedeviä maan todellisena johtajana. Tuoreen kyselyn mukaan vain yhdeksän prosenttia katsoi, että Medvedevillä on todellista valtaa. Yli kolmasosa katsoi, että pääministeriksi siirtynyt Vladimir Putin pitää yhä lankoja käsissään.
Medvedev seurasi Putinia presidenttinä toukokuussa. Perustuslaki esti Putinia asettumasta ehdolle kolmannelle virkakaudelle.
Tutkimuslaitos Levada haastatteli kyselyä varten noin 1 600 venäläistä.

Julkaistu 1.8.2008 9:46:23

Islamilainen pankki kaavailee konttorin avaamista Ruotsiin


Tästä ei liene kauankaan mene, kun sama odottaa Suomea. Sen jälkeen se on menoa. Jos islamilainen pankki saa luvan, seuraavaksi lupa heltiää rakettimoskeijalle. Seuraavaksi ne vaativat eri julkisia kulkuneuvoja islaminuskoisille, sen verran rasisteja islamistit ovat. Ja sitten odottaa jo sharia-laki voimaansaattamista. Helvetin helvetti sentään, että nää nykypäättäjät on saamattomia tunareita!

Tukholma, STT
Islamilainen pankki suunnittelee konttorin avaamista Ruotsissa. Euroopan ensimmäinen islamilainen pankki, Islamic Bank of Britain, on ollut jo keskustellut rahoitusviranomaisten kanssa toiminnan aloittamisesta, kertoo Ruotsin radio.
Brittipankki aloitti toimintansa neljä vuotta sitten, ja sillä on nykyään 60 000 asiakasta. Konttoreita on kahdeksan, ja ne tarjoavat kaikkia normaaleja pankkipalveluja talletustileistä luotonantoon. Tavanomaisesta poiketen islamilainen pankki ei maksa korkoa talletuksista eikä myöskään vaadi sitä lainoistaan.
Pankin suunnitelmissa on laajentuminen muun muassa Ruotsiin ja Saksaan.
- Olemme olleet yhteydessä ruotsalaisviranomaisiin, ja valmistaudumme parhaillaan seuraavaan vaiheeseen, sanoi pankin edustaja Shaher Abbas.
Abbas huomautti, että kaikkien uskontokuntien edustajat ovat tervetulleita pankin asiakkaiksi.
- Meillä on kristittyjä asiakkaita, sikhejä ja myös uskontokuntiin kuulumattomia.