tiistai 29. heinäkuuta 2008

Kerjäläisromanit raiskasivat alaikäisen tytön Helsingissä


Näin se monikulttuurisuus etenee! Kun mitään ei voi tehdä näille pummeille ja rikollisille, ei ainakaan jos kysytään hyysäreitten mielipidettä, tulos on tässä. Alaikäinen raiskattu. Tosin Hesari veivaa tapahtuneen hyväksikäytöksi, mutta selvä raiskaushan tämä(kin) tapaus on, tai ainakin yhdyntään pakottaminen! (ei jumalauta, nyt käytän jo itsekin kiertoilmaisuja!) Voi helvetin helvetti sentään!




Helsingin rikospoliisi tutkii epäiltyä seksuaalirikosta, jossa
usean miehen epäillään käyttäneen alaikäistä seksuaalisesti hyväksi. Tapaus
sattui Helsingin Rajasaaressa yöllä 14.–15. heinäkuuta.


Epäillyn seksuaalisen hyväksikäytön uhri on Helsingin Sanomien tietojen mukaan alle
18-vuotias nainen, joka on ollut tapahtumayönä viettämässä aikaansa
Rajasaaressa.
Hän teki itse tapahtuneesta rikosilmoituksen poliisille 15.
heinäkuuta päivällä.


Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimistosta
vahvistettiin Helsingin Sanomille maanantaina, että poliisi on käynnistänyt
kyseisestä tapauksesta tutkinnan. Nimike on seksuaalinen hyväksikäyttö.
Raiskaus-nimikkeeseen vaadittavaa väkivaltaa tai sen uhkaa ei poliisin tiedon
mukaan tapaukseen liity.


Väkivaltatoimiston päällikkö Kari
Tolvanen
kertoi, että asianomistajaa on vasta puhuteltu.
Hänet on kutsuttu varsinaiseen kuulusteluun ensi viikolla.
Poliisi on tehnyt
kotietsinnän epäillyllä tekopaikalla. Tapauksella ei ole suoranaisia todistajia.
Tekijöiksi epäillyt poistuivat poliisin tutkimusten mukaan Rajasaaresta
aamulla 15. heinäkuuta. Heidän epäillään lähteneen vielä saman päivän aikana
Suomesta lautalla Ruotsiin.


He ovat täysi-ikäisiä miehiä, ja poliisilla on
tiedossaan ainakin osan heistä nimet. Kansallisuudeltaan he ovat romanialaisia.
Poliisin mukaan epäiltyjä on "puolenkymmentä". Helsingin Sanomien käyttämän
toisen lähteen mukaan miehiä on viisi.
Poliisista painotetaan, että epäillyn
tapauksen jatkokäsittely harkitaan vasta asianomaisen kuulustelun jälkeen.
Mikäli poliisilla asianomaisen kertomuksen kuultuaan on syytä epäillä rikoksen
tapahtuneen, epäillyt etsintäkuulutetaan kansainvälisesti. HS


lauantai 26. heinäkuuta 2008

Islamistiryhmä uhkaa olympiakisoja


Tää on niin tätä, etten enää edes viitsi kommentoida tällaisia uutisia. Jos joku vielä epäilee näiden tarkoitusperiä, niin ihmettelen vain!

Turkestanin islamilaiseksi puolueeksi itseään kutsuva ryhmä ilmoittautuu videoviestissään myös viime aikoina eri puolilla Kiinaa tehtyjen pommi-iskujen järjestäjäksi.

Ryhmän julkistamalla videolla komentaja Seyfullahiksi nimitetty ryhmän johtaja uhka uusilla iskuilla Pekingin olympialaisia.

Valkeaan turbaaniin ja kasvot peittävään huiviin sonnustautunut Seyfullah sanoo videolla, että Kiina ja kansainvälinen yhteisö eivät ole ottaneet huomioon ryhmän aiempia varoituksia ja peruneet olympiakisoja.

AFP, Reuters, YLE Uutiset

"Ulkomaalaisen näköinen" ryösti miehen Turussa


Ihmetellä täytyy tätä uutisointia näistä ulkomaalaisen näköisistä ryöstäjistä ja raiskaajista. Eikö voitaisi uutisoida etninen tausta, esim. somalin näköinen, lähi-idästä kotoisin oleva, neekerin oloinen, mustalaisen tuntomerkit täyttävä, jne.? Silloin jokainen mahdollisesti lähettyvillä ollut silminnäkijä voisi muistella näkemäänsä oikein.

Mies ryöstettiin Turun keskustassa

Vuonna 1989 syntyneeltä naantalilaiselta mieheltä anastettiin kaksi rahat ja kaksi kännykkää Yliopistonkadun ja Aurakadun risteyksen lähellä perjantaiyöllä kello neljän aikoihin. Mies oli kävelemässä risteyksen läheisyydessä olevan puistikon läpi, jolloin hänet kaadettiin maahan takaapäin. Poliisin saamien havaintojen perusteella varkaaksi epäillään resuisen ja ulkomaalaisen näköistä miestä. Turun poliisi kaipaa varkaasta lisätietoja. Poliisin päivystyksen puhelin, 0718 746 805.

Julkaistu 26.7.2008 14:26:31

Missä muslimi, siellä ongelma!


Norjassakin ollaan havahtumassa muslimiongelmaan. Paikalliset hyysärit ihmettelevät kilpaa, miten tässä näin pääsi käymään, kun tsetseenit hyökkäsivät pakolaiskeskukseen kepein, puukoin ja rautatangoin. Useita ihmisiä vietiin sairaalaan vakavasti loukkaantuneina. Näin siis Norjassa, koskahan meillä Suomessa? Tosin eihän siitä kauan ole, kun maahanmuuttajat hakkasivat rautatangoin suomalaisen Kontulassa.

Ainakin 23 ihmistä joutui myöhään torstaina sairaalaan Vålerissa Norjassa pakolaisten vastaanottokeskuksessa, kun siellä käytiin

Oletettavasti hyökkääjät saapuivat keskuksen ulkopuolelta.

Norjan viranomaisten mukaan tappelu on pahin mitä koskaan on koettu maan pakolaisten vastaanottokeskuksessa. Poliisi pidätti perjantaina viisi tshetsheeniä, joiden epäillään osallistuneen hyökkäykseen.

Norjalaisten lehtien tietojen mukaan tappelun perimmäinen syy oli tshetsheenien ja kurdien välille syntynyt pieni riita. Illalla arviolta 40-50 tshetsheenimiestä hyökkäsi rautatangot ja veitset aseinaan kurdien kimppuun.

Suunniteltu tarkasti

Våler sijaitsee Oslosta itään Østfoldin maakunnassa Ruotsin rajan tuntumassa. Vålerin kunnanjohtajan Kjerstin Wøyen Funderudin mukaan joukkotappelu oli etukäteen tarkoin harkittu.

- On täysin mahdotonta, että tuollainen tappelu syntyisi ihan spontaanisti pakolaisten vastaanottokeskuksessa. Kyllä tappelu oli selvästi suunniteltu etukäteen, Wøyen Funderud sanoi Aftenposten-lehdelle.

- Kunnan, pakolaiskeskuksen ja muiden asianosaisten edustajat pitävät illalla kokouksen, jossa he pohtivat syntynyttä tilannetta, kunnanjohtaja kertoi päivällä.

Pakolaiskeskuksen johtajan Ole Morten Lyngin mukaan hyökkääjät tulivat keskuksen ulkopuolelta.

- Tappelun aloittajat eivät ole keskuksen asukkaita. Ainakin 40 tshetsheeniä hyökkäsi tänne teräsputkien ja muiden aseiden kanssa. He käyttivät myös veitsiä hyökätessään huoneissa olleita pakolaisia vastaan, Lyng totesi.

Osa uhreista jouduttiin viemään hoitoon ambulansseilla. Lyngin mukaan koko kähinän alku oli edellispäivän riita kahden pakolaiskeskuksen asukkaan välillä.

- Luultavasti riidan toinen osapuoli soitteli ulkopuoliset paikalle.

Norjan pakolaisvirasto UDI pitää tapausta hyvin vakavana.

- Ei Norjassa tällaista tapahdu joka päivä, hämmästeli UDI:n tiedotuspäällikkö Agnar Kaarbø Verdens Gang -lehdessä.

Ongelmia jo 2005

Vålerin keskuksessa syntyi ongelmia jo vuonna 2005. Tuolloin joukko tshetsheenipakolaisia otti käyttöön islamin sharia-lain ja yritti pakottaa muut keskuksessa asuvat sharian noudattamiseen. Aftenpostenin mukaan alueen asukkaat ovat valittaneet jatkuvista tappeluista, murroista ja pyörävarkauksista.

Kahakka sattui aikaan, jolloin Norjan oikeistolaisen edistyspuolueen kannatus on noussut maan suurimmaksi, ohi jopa työväenpuolueen. Siv Jensenin johtama puolue tunnetaan muukalaisvastaisuudestaan.

Norjassa on silti pohdittu, olisiko Jensenin puolueesta vihdoin hallituspuolueeksi syksyn 2009 vaalien jälkeen, jos menestys vaaleissa on hyvä.

Joukkotappelu

Kahakka juonsi todennäköisesti juurensa keskiviikkoillan sanaharkasta Vålerin kahden pakolaisasukkaan välillä.

Tshetsheenimiesten joukko

hyökkäsi putkin ja veitsin aseistautuneena torstai-iltana keskukseen. Poliisi pidätti perjantaina hyökkäyksestä epäiltynä viisi tshetsheenimiestä.

Ainakin 23 keskuksen asukasta joutui sairaalaan.

Keskus pohtii nyt, pitäisikö alueen poliisivartiointia lisätä.

Norjan työ- ja kotouttamisministeriön mukaan syylliset voidaan karkottaa Norjasta.

Esa Järveläinen

Aamulehti

torstai 24. heinäkuuta 2008

Khatia avoimesti Itäkeskuksessa


Arvo Suomalainen järkyttyi eilen puolenpäivän aikoihin Itäkeskuksessa. Odottelin Tallinnanaukion ovella vaimoani, kun sisältä saapasteli somali. Miehellä oli nippu kasvin oksia lehtineen kainalossa avoimesti tyyliin, jonka olen nähnyt kuvissa Afrikan sarven toreilta. Varmaksi en tietenkään tiedä ja kameraa ei ollut mukana, mutta ihmetellä täytyy. Ilmeisesti somalin rohkeudelle on viranomaisten hyväksyntä, somali tietää, ettei khatin, joka on siis huumausaine, myynnistä ja hallussapidosta kulttuurinrikastuttaja saa mitään tuomiota. Jos hänet pidätettäisiin, poliisi joutuisi laskemaan pian vapaaksi, sillä ylemmät viranomaiset ovat näin määränneet. Sehän kuuluu kulttuuriin, näet! Voi hyvänen aika sentään!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Maahanmuuttaja pahoinpiteli taas Turussa


Koskahan saisin kerrotuksi tälläkin foorumilla parempia uutisia, kuin mitä nämä ainaiset pahoinpitelyt, raiskaukset, murhat, ryöstöt jne.? Mutta Suomi on mennyt tällaiseksi, kiitos johtavien viranomaisten hyysäävän politiikan, joka johtaa pian siihen, että Suomessakin on paikkoja, joihin ei ihonväriltään vaalea uskalla turvallisuutensa vuoksi mennä. Tosin Turussa taitaa olla tilanne tietyillä alueilla jo sellainen. Hyvää vauhtia ollaan Helsingin Vuosaaressakin jo siihen pisteeseen menossa. Valitettavasti.

Vastaantulija pahoinpiteli miehen Turussa

Vastaantulija löi nuorta miestä kasvoihin Läntisellä Rantakadulla maanantain vastaisena yönä. Vuonna 1989 syntynyt turkulaismies käveli Aurajoen rantaa puoli viideltä aamuyöllä, kun vastaantulija kävi hänen kimppuunsa. Pahoinpitelyn seurauksena uhri kaatui maahan ja loukkasi silmäkulmansa ja niskansa. Pahoinpitelijä poistui paikalta ennen poliisipartion paikalle saapumista. Uhri toimitettiin ambulanssilla ensihoitoon. Turun poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja välikohtauksesta. Pahoinpitelijä on tummaihoinen ja tukeva. Kaljun miehen pituus on noin 180 senttiä. Hänellä oli tapahtumahetkellä päällään valkopunaraidallinen kauluspaita ja farkkusortsit. Tiedot voi ilmoittaa poliisin numeroon 071 874 6805. Turun Sanomat


Mikä on yhteiskuntapoliittinen syy 14-vuotiaan murhaan?


Kyllä taas viranomaiset antavat ihmeellisiä lausuntoja lehtiin. Mikä voi olla yhteiskuntapoliittinen syy murhaan? Onko se se, että murhaaja on maahanmuuttaja? Vai onko se se, että murhaaja on mielisairas? Molemmissa tapauksissa syy on yksinomaan viranomaisten! Viranomaiset, jotka syyllistyvät rikollisten maahanmuuttajien hyysäämiseen, on heti erotettava virastaan. Heti tulee mieleen Astrid Thors, Anne Holmlund, etc. Jos viranomainen on syyllistynyt mielisairaan vapaalle päästämiseen, tai jos viranomainen ei ole ottanut hälytysmerkkejä todesta keskusteluissaan mielisairaan kanssa, on erotettava välittömästi virastaan! Näin viranomaisetkin oppisivat, kuinka heidänkin teoillaan on syy ja seuraus!

Keravan Savion 14-vuotiaan teinitytön puukotuksesta epäilty 18-vuotias mies oli pyöräillyt surmapaikan läheisyydessä jo kolme tuntia ennen veritekoa. Mies on nähty lauantaina illalla jo kuuden aikaan tapahtumapaikan liepeillä. Surma tapahtui kello 21 jälkeen.

- Miehellä oli ollut surmaamisaikeita, ja ainakin yksi syy pyöräilyyn on ollut mahdollisen uhrin etsiminen, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja Anssi Murto.

Murron mukaan mikään ei viittaa siihen, että epäilty olisi tuntenut koripallokentällä harjoittelemassa olleen 14-vuotiaan uhrinsa.

- Hän on luultavasti valikoinut uhrinsa sillä perusteella, että mahdollisimman vähän vastarintaa on odotettavissa, Murto sanoo.

Epäilty kertoi poliisille jo alustavissa kuulusteluissa surmasta varsin yksityiskohtaisesti. Maanantain aikana tekoa alettiin tutkia tapon sijasta murhana.

Poliisi vaitonaisena motiivista

Murron mukaan kuulusteluissa on tullut esille myös mahdollinen motiivi, mutta siitä poliisi on vielä vaitonainen.

- Epäilty on antanut itseensä henkilökohtaisesti liittyvän syyn, josta voi käydä yhteiskuntapoliittista keskustelua. Tämä ei silti varmasti ole ainoa syy, vaan tapaus on monen syyn yhteissumma, Murto muotoilee.

Hän korostaa, ettei tekoon liity mitään ideologiaa, kuten esimerkiksi Jokelan koulusurmiin. Viitteitä siitä, että epäilty olisi kertonut aikeistaan esimerkiksi netin keskustelupalstoilla, ei ole löytynyt.

Poliisi uskoo miehen palanneen surmatyön jälkeen kotiinsa, jossa hän asuu vanhempiensa kanssa. Murron mukaan vanhemmat eivät olleet epäilleet pojallaan olleen osuutta puukotukseen, ennen kuin poliisin tuli hakemaan tätä sunnuntai-iltana. Hän ei tehnyt pidätettäessä vastarintaa. Poliisin mukaan epäilty ei ollut myöskään yrittänyt esimerkiksi hukata surmatilanteessa käyttämiään vaatteita.

Surma-ase oli tavallinen puukko. Poliisin mukaan toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että tekijä olisi tapahtumahetkellä ollut alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena.

Epäillyllä ei ole aikaisempaa rikostaustaa. Poliisi on kuitenkin ollut aikaisemmin tekemisissä miehen kanssa toisten viranomaisten pyynnöstä, kertoo Murto. Poliisin tietojen mukaan mies on kärsinyt aiemmin mielenterveysongelmista.

Aamulehti, STT, HEIDI VÄÄRÄMÄKI, JANNE HUUSKONEN

Törkeää propagandaa taas Yle:sta


Satuin eilen kuuntelemaan iltapäivällä YLE Radio Suomesta maailmanpolitiikan arkipäivää, jossa toimittaja Kaija Kellman esitti oikein nyyhkytarinan, kuinka itä-Euroopan romaneita syrjitään kaikkialla Euroopassa. Päällimmäiseksi ohjelmasta jäi mieleen, miten mikään ei ole romanien itsensä vika ja kuinka heitä vain sorretaan. Niinpä niin, tuttu virsi Suomenkin romanien kertomana, jota kuulee täälläkin ajoittain joka yhteydessä romanien foorumeista ja muista medioista, kunhan vain joku jaksaisi kuunnella. Kunhan vain romanit joskus tajuaisivat, että päästäkseen syrjimisestä ja huonosta kohtelusta, täytyy itsekin tehdä jotain, eikä vain odottaa ja valittaa.

Olen nähnyt montakin romanien menestystarinaa täällä Suomessakin, mutta silti valitettavan vähän. Valitusvirsi vain raikaa Suomen ja Ruotsin sosiaalitoimistoissa, "onko rotumme syytä tää", mutta samaan aikaan nostetaan etuisuuksia kummastakin maasta (nykyaikana taidetaan matkailla jopa eurooppaan asti sosiaalitoimistolomalle). Väkivalta, huumeet, varkaudet, ryöstöt ja muut normaalista poikkeavat käytösmallit ovat romaneille arkipäivää. Tätä oppia jaetaan sitten auliisti omille lapsillekin, että "ota ota vaan, että käsi tottuu", kuten vanhassa kaskussa sanotaan romani-isän neuvovan lastaan romanikulttuuriin kaupassa käydessään.

Mitä tulee tuohon Kaija Kellmanin toimittamaan ohjelmaan, tuli oikein vanhat hyvät ajat mieleen propagandaradion kultaiselta 70-luvulta. Niin samanlainen jankkaava äänenpaino oli Kellmanilla, että välillä luulin kuuntelevani jotain vanhaa nauhoitetta "Näin naapurissa"-ohjelmasta, joka sentään oli kunnon neuvostopropagandaa ammoisella 70-luvulla! Sama mentaliteetti tuntuu jatkuvan yhä valtion radiossa.

Raiskauksen uhka suuri kesäkuukausina


Missä ovat nyt maahanmuuttajien puolustajat, kun käydään julkisesti keskustelua raiskauksista? Missä on Astrid Thorsin tai Anne Holmlundin kommentit? Eipä missään, sillä heidän arvomaailmaansa ei mahdu keskustelu pääasiassa maahanmuuttajien tehtailemista raiskauksista. Näitä ministereitä ei yksinkertaisesti kiinnosta tämä ongelma, tai sitten heidän mielestään ongelmaa ei olekaan, onhan nämä kultamunat juuri heidänlaistensa viranomaisten maahantuottamia ja juuri heidän intressiensä välikappaleita, kun puhutaan maahanmuuton aiheuttamista vakavista ongelmista. Kertaakaan en ole näiden ministerien kuullut tai nähnyt kommentoivan näitä raiskauksia, on se vain kummallista.

21.7.2008 13:27

Raiskauskriisikeskukseen otetaan yhteyttä tasaisesti ympäri vuoden

Poliisin tietoon tulleet raiskaukset ovat tänä vuonna lisääntyneet kesää kohti. Tilastokeskuksen mukaan poliisin tietoon tuli kesäkuussa lähes sata raiskausta. Tämä on yli kaksinkertainen määrä tammikuuhun verrattuna.

Tampereen poliisin mukaan kesä pistää ihmiset liikkeelle, mikä vaikuttaa osaltaan raiskausten määrään.

- Ihmiset ovat omissa pesissään tammikuussa, mutta ulkona liikutaan toisella tavalla, kun he saavat hieman aurinkoa ja kelit muuttuvat, komisario Jari Kinnunen Tampereen poliisista sanoo.

Kinnunen myöntää, että kesä suo raiskaajalle helpommat olosuhteet iskeä. Pusikossa voi kesähelteillä väijyä huomattavasti pidempään kuin talvipakkasilla.

Raiskauskriisikeskus Tukinaisen työhön sääolosuhteet eivät kuitenkaan vaikuta. Yhteydenottoja tulee kriisityöstä vastaavan Heli Heinjoen mukaan tasaisesti ympäri vuoden.

Hän on huomannut, että kesän suuret yleisötapahtumat ja festarit näkyvät erityisesti Tukinaisen juristipäivystyksessä.

- Kesällä lähdetään usein hakemaan nimenomaan juridista apua vähän nopeammin kuin muulloin, Heinjoki kertoo.

Seksinnälkä syynä vain harvoin

Heinjoen mukaan kesätapahtumissa nautittava alkoholi vaikuttaa ainakin osittain raiskausten määrään, mutta mikään puolustus se ei kuitenkaan ole.

- Ketään ei saa raiskata eikä kenellekään saa tehdä pahaa, on hän sitten päihtynyt tai ei, Heinjoki miettii.

Myös Kinnunen pitää tärkeänä sitä, että uhria ei syyllistetä missään tilanteessa. Hän ei yhdy muutaman vuoden takaisiin keskusteluihin siitä, että naisten niukka pukeutuminen vaikuttaisi raiskaajaan.

- Se on turhaa jaarittelua. Mitä vähempiin vaatteisiin nainen pukeutuu, sitä enemmän se tietysti herättää huomiota. Mutta ei se ole mikään syy raiskata, Kinnunen napauttaa.

Heinjoen mukaan tyypillistä raiskausta ei ole olemassa ja niissä on vain harvoin kyse puhtaasta seksinnälästä. Usein raiskaajat haluavat käyttää valtaa ja alistaa uhria.

Varsin usein uhri häpeää tapahtunutta niin paljon, ettei uskalla hakea apua. Tämä on yksi syistä, miksi monet raiskaukset jäävät pimentoon.STT/Iltalehti

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Tummaihoiset raiskasivat taas Turussa


Taas kerran ovat Thorsin ja kumppaneiden mielikit tehneet kulttuurinrikastusta Turussa. Harmi vain, että joka rikastuskerralla jotain, yleensä suomalaista nuorta naista, sattuu! Ja pahasti sattuukin. Yhteiskunnallemme, eli meille veronmaksajille aiheutuu jokaisesta rikastuttamiskerrasta mittavia kustannuksia, puhumattakaan rikastutettavan kärsimyksestä, jota ei voi rahalla mitata. Rikastutettava nuori nainen on koko elämänsä lopun kärsivä tuosta tapahtumasta! Silti Astrid Thors etunenässä halajavat lisää näitä rikastuttajia yhteiskunnan eläteiksi ja mieliharmiksi. Mikä siinä mahtaa olla syy ja tarkoitusperä, sen haluaisin päästä kysymään näiltä hyysäriviranomaisilta itseltään ihan naamakkain, olisi kiva tietää millainen selitys sieltä tulisi!

Nainen joutui seksuaalirikoksen uhriksi Turun keskustassa

Turkulainen nuorehko nainen joutui seksuaalirikoksen uhriksi Turun keskustassa, Eerikinkatu 22:n kohdalla varhain tiistaiaamuna. Teko tapahtui heti aamuneljän jälkeen, ja poliisi sai tiedon asiasta kello 4.19.

Rikos tapahtui Turun VPK:n talon koillisen takapihan takana sijaitsevalla kevyenliikenteenväylällä, muutama kymmenen metriä Eerikinkadulta Linnankadun suuntaan.

Nainen käveli yksin kohti Linnankatua, kun hänen perässään tuli kolme ulkomaalaiselta vaikuttavaa miestä, jotka puhuivat murtaen suomea. Miehet kaatoivat naisen maahan ja tekivät hänelle seksuaalista väkivaltaa.

Nainen oli hetkeä aikaisemmin poistunut Kristiinankadulla sijaitsevasta yökerhosta. Poliisin mukaan on mahdollista, että miehet seurasivat häntä sieltä lähtien. Tekopaikan vieressä Eerikinkadulla sijaitsee suosittu yöruokailupaikka, jossa on samaan aikaan ollut useita ihmisiä asiakkaana.

Miehet ovat tummaihoisia ja nuoria, keskimittaisia ja hoikkia. Yhdellä oli päällään punainen takki tai huppari, jossa on valkoista kirjoitusta. Hänellä oli hiuksissaan niin sanottu palmikkoletitys, joka kulki päätä myöten. Toisella tekijällä oli musta huppari.

Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut miehiä ja pyytää yleisön apua rikoksen selvittämiseksi. Asiasta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä Turun poliisin numeroon 071 874 6805 tai sähköpostilla palaute@turku.poliisi.fi. TS


torstai 3. heinäkuuta 2008

Valtakunnansyyttäjä MIka Illman haluaa lisätä nettisensuuria


Pian ovat ajatuksetkin rangaistavia tekoja, ainakin, jos valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin visiot toteutuvat kaikessa karmeudessaan. Illmanhan on tullut tunnetuksi ajojahdistaan nettiblogaajia, erityisesti erästä sangen kuuluisaa, ainakin netissä, Mikko Ellilää, kohtaan.
Illman on myös toisen tunnetun virkamiehen, Mikko Puumalaisen, ohella yrittänyt useasti kiertää lakeja, yrittämällä saada jotain blogia suljetuksi omalla mahtikäskyllään, ilman oikeuden päätöstä, vielä siinä kuitenkaan onnistumatta. Pian saamme kuitenkin nähdä, että Orwellin kirjoitukset ja Saksan 30-luvun kirjojenpolttamiset ovat lähempänä, kuin luulemmekaan, mikäli tälläiset virkamiehet saavat huseerata rauhassa rasismi-peikon varjon alla. Tämä sensuuri on rasismia, jos jokin, nimittäin alkuperäisiä suomalaisia kohtaan!

Nettikontrollia halutaan vahvistaa rasismin pelossa
3.7.2008 4:30

Viranomaiset haluavat tiukentaa internetin valvontaa rasismin ehkäisemiseksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Suomessa tulisi arvioida keinot, joilla rasistisiin kirjoituksiin voidaan puuttua lakia uudistamalla. Tätä esittää valtioneuvoston julkaisema sisäisen turvallisuuden loppuraportti. Käytännössä uudistus asettaisi esimerkiksi blogien ylläpitäjille vastuun seurata omassa blogissaan käytävää keskustelua ja poistaa rasistiset viestit.

Valtakunnansyyttäjä Mika Ilman sanoo, ettei uudistuksessa olisi kyse niinkään kontrollin tiukentamisesta, vaan tilanteen selkiyttämisestä. Ilmanin mukaan vastuut ovat nykytilanteessa epäselviä ja rangaistuksen uhka riittämätön. Iltalehti

STT